tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kotikutoista: Peuratarjotin

Miulla oli jo ennestään yksi tällainen Liptonin kaupanpäällisiksi antama tarjotin ja nappasin toisen samanmoisen kirpparipöydästä ilmaiseksi. En tykännyt kuvasta silloin enkä tykkää siitä nytkään. Miksi sitten rahtasin toisen samanmoisen melamiinihirvityksen kotiini? Kirpparipöytää penkoessani tajusin, että ainahan esineitä voi tuunata! Teki mieli läimäistä itseään spedemäisesti avokämmenellä otsaan, että miksen ollut tajunnut asiaa aiemmin. 

Vapaapäivänäni ikkunaa piiskaava sade tarjosi hyvän tekosyyn kotoiluun ja kaupunkikin hiljeni ihanasti vesipisaroiden myötä. Keitin aiheeseen sopivasti Liptonin mansikkateetä ja tartuin härkää peuraa sarvista.


Taitavan äitini tekemä teepannu
Poimin koulun kirjaston poistonurkkauksesta jonkun tylsän englannin kielisen opuksen mukaani nimenomaan askartelutarkoituksiin. Aiemmin en ollut raaskinut tuhota mitään nidettä, mutta ko. opukselle saattaa tarjota uudenlaisen käyttötarkoituksen vailla suurempia tunnontuskia. Olin paria päivää aiemmin kikkaillut tulostimen kanssa ja alla olevassa kuvassa näkyy lopputulos. Peuranpäistä tuli oikein kivat ja pienen aivoriiheilyn jälkeen kipinä tarjotintuunaukseen syttyi kuvien myötävaikutuksella. Ennen tulostamista kirjan sivu kannattaa teipata aaneloseen kuvan osoittamalla tavalla tahi säätää tulostusasetukset kirjan sivulle sopiviksi. En ole mikään tekniikan ihmelapsi, joten päädyin turvallisuussyistä kivuttomampaan vaihtoehtoon. 






Minusta on mukavampi lukea tee-se-itse juttuja, mikäli niissä on kuvia myös välivaiheista. Selkeä kerronta ei aina kuuluu vahvuuksiini, mutta kuvista luultavasti jokainen saa jonkinmoisen tolkun. Päällystin siis tarjottimen reunat ensimmäisinä ja etenin siitä kohti keskustaa. Peurat sommittelin paikoilleen vasta muiden liimausten kuivuttua.



Yleensä vähintään toinen kissoista toimii "piällysmiehenä", kun yritän väkerrellä jotain keittiönpöydän ääressä, mutta sateinen päivä sai nekin raukeiksi.




Lopputulosta katsellessani minusta tuntui, kuin kuva kaipaisi vielä ripauksen jotakin ollakseen täydellinen. Sitten sain inspiraation tuosta ylempänä näkyvästä kirjan sydämestä. Peurathan katsovat toisiaan silmiin, joten tuntui luontevalta sijoittaa niiden väliin kirkkaan punainen sydän rakkauden merkiksi. Tällainen olisi uniikki, mutta huokea lahja vaikkapa kihlaparille tai tupaantuliaslahjaksi yhteiseen lemmenpesään. Yksittäinen peura puolestaan voisi sopia esimerkiksi sänkyyn kannettujen isänpäiväkahvien alustaksi metsämiehelle. Tarjottimen taakse voi sitoa (satiini)nauhan, jolloin se kävisi taulusta silloin, kun sillä ei ole muuta käyttöä.


Peurarakkautta ja Muumirakkautta
Saas nähdä mitä kehittelen sen toisen tarjottimen varalle. :)

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Purkkiparaati

Edellisen postauksen etikettituunaus kirvoitti positiivista palautetta sekä Facebookiin että blogiin, kiitos niistä! Ajattelinkin, että voisin jatkaa lasipurkkiteemalla vielä tämän postauksen verran. 

Sukumme patriarkka 98v. muutti vanhoilla päivillään "pappasoluun" ja uusi sukupolvi asuttaa entistä Mummolaa. Muuton yhteydessä saimme penkoa isovanhempien kaappeja ja poiminkin matkaani muutamia aarreita ja kallisuuksia, joille voisin omistaa kokonaan oman postauksen. (Sitten joskus...) Meidän penkomisreissusta oli kulunut jo jonkun aikaa, kun isä laittoi viestiä, että he olivat käyneet vielä vinttikomeron ja kellarivaraston läpi. Viesti sisälsi houkuttelevat sanat: "täältä löyty sinun sisustukseen sopivia pulloja yms." Kipitin siis paikalle ja sain kotiuttaa kaksilitraisen Riihimäen Kodin Tölkin, sillä ehdolla, että tulisin vaalimaan sitä huolella. En tiedä onko tämä oikeaoppista vaalimista, mutta ajattelin esineen pääsevän parhaiten oikeuksiinsa käytössä. Sujautin sen sisään puiset keittiövälineeni ja sijoitin sen lieden välittömään läheisyyteen. 


Riihimäen kodin tölkki 2l
Sitten sain toisenkin kirkkaan purkin, jota olen käyttänyt lähinnä maljakkona. Ajattelin että käynpä ihan varta vasten, jalan syten, keräämässä kukkasia, jotta saan kauniin ja edustavan kuvan blogiini. Noh, harvoinhan elo sujuu kuin Strömsin saarella ja onnistuin löytämään keskustasta ainoastaan horsmia, ja nekin kasvoivat nokkosten viitoittamalla polulla. En tiedä mitä kakkoslaatua nämä rentun ruusut olivat, mutta ne nuupahtivat jo kotimatkalla, ja kissojen "oikominen" tuon surkupuskan läpi ei ainakaan kohentanut sen ulkonäköä. Sanotaan vaikka, että asetelma on tarkoitushakuisesti rustiikkinen ja maalaisromanttinen ja sivuutetaan väitteet laiskuudestani.


Esteetikon laatima kukkakimppu

"Lasi on sikäli erikoinen aine, että se muistuttaa huoneenlämmössä kiinteää ainetta, mutta on kuitenkin neste. Se on kuumasta sulatteesta ilman kiteytymistä jähmettynyt kvartsin ja metallioksidien seos. Matalissa lämpötiloissa se on erittäin jähmeää, mutta lämpötilan kohotessa se muuttuu notkeammaksi ja lopulta täysin juoksevaksi." Näin meitä valaisi Tieteen Kuvalehti. (Näistä kipoista on yllättävän hankala keksiä mitään kutkuttavia tarinoita :D)

Èn grøn
"Kotilääkäri!
Aina ei ole aitoa tavaraa tarjolla, niin toisinaan täytyy tyytyä uustuotannon antimiin. Ostin Tigeristä kaksi "apteekkipulloa" ja tulostin niihinkin etiketit The Graphics Fairyn laajasta valikoimasta. Tällä kertaa ajattelin tussata tekstit itse ja niin kieputin kieli keskellä suuta muutaman kaunokiekuran paperille. Näin ikkään!




Ja sitten liimasin paperinpalat tyylilleni uskollisesti vähän sinne päin. Mutta eihän noissa lääkeasioissa tarviakaan olla niin nöpönuuka, terkuin "En koskaan läpäissyt lääkematikan koetta".



tiistai 9. heinäkuuta 2013

Kotikutoista: pesupulveripurkit

Vannotin aiemmin, etten tulisi koskaan toimeen ilman imuria ja pyykinpesukonetta. Jälkimmäinen kuitenkin sanoi sopimuksensa irti ja elelin vuoden taloyhtiön koneen ja nyrkkipyykin varassa. Sujuihan se jotenkuten, mutta en voi sanoa kaipaavani kyseistä ajanjaksoa. Iki-ihana isäni pistouvasi minulle uuden, kosketusnäytöllisen hienostokoneen ja nyt olen voinut pesaista nimettömäni oman kodin yksityisyydessä. Ja koska koneessa on ohjekirja tallella, niin saatoin ruveta käyttämään eri pesuohjelmia eri pyykeille. Ja jos lajittelun aloittaa, niin täytyy hankkia myös erilaisia pesuaineita. Ja jos omistaa erilaisia pesuaineita rumissa pahvikoteloissaan, tulee aivan välttämätön tarve hankkia uusia säilytyspurkkeja, eikö. Joten tuumasta toimeen!

Ostin joku kuukausi takaperin Ikeasta pari lasipurkkia (6€/kpl) jauhemaista pyykinpesuainetta varten. Purkit näyttivät hyviltä sellaisinaan ("Uuu, köyhän naisen industriaalia!"), mutta mietin silti mielessäni kuinka saisin niistä vielä astetta kivemmat. Tällä kertaa ajattelin sivuuttaa spraymaalit, vaikka se tiukkaa tekikin. Sitten mielessäni risteilivät pitsit ja Dymotekstit, mutta törmättyäni netissä näihin apteekkietiketteihin, tiesin heti missä niitä hyödyntäisin. Oon ilmeisesti ollut kiltti, koska toinen enoni lahjoitti minulle upouuden tulostimen ja olenkin suoltanut sillä aanelosia tiuhaa tahtia. Ideasta valmiiseen lopputulokseen kului siis vain yksi hujaus!

Apteekkietiketit. Ja vinossa, sehän on sanomattakin selvää minun kohdallani.
Siispä kopioin apteekkietiketit Paintiin ja lisäsin niihin omat tekstit. Toisessa lukee "Valkopyykki, Heinäkuu 2013. 50 ml vaatteiden likaisuuden hoitoon. Vain ulkoiseen käyttöön." Toisessa on muutoin sama teksti, mutta sisältönä on pulveria kirjopyykkiä varten. Tummia tekstiilejä varten minulla on vain nestemäistä pesuainetta, joten se tarvitsi erilaisen säilytysastian. Kurvasin toistamiseen Ikean ihmemaahan ja poimin mukaani kahden euron patenttikorkkipullon. Sen kylkeen tulostin pyöreän etiketin. Nyt arsenaalini likapyykkiä vastaan on täydellinen.

Pesuaineella täytettynä tämä näyttää kyllä hämäävästi vanhalta maitopullolta... Onneks mulla käy vaan lukutaitoisia vieraita.
Ps. Jos kiinnostuit aiheesta, niin pyöreä etiketti löytyy klikkaamalla tästä ja toinen tästä. The Graphics Fairyn sivuilta löytyy paljon ilmaisia, tulostusvalmiita kuvia. Helppoa ja hauskaa, tällä kertaa ihan oikeasti! ;)

Tule. Syty. Roihua!

SYTY-festarijuttu tulee aikamoisella viiveellä, mutta haluan säilöä tämänkin muiston virtuaalipäiväkirjaani. Hiiteen deadlinet vapaa-aikana!


Kävin huhtikuussa ensimmäisen kerran Lapissa, Rovaniemellä. (Ja näin myös ihka oikeita poroja, jee!) Siellä järjestettiin SYTY eli Ylioppilasteatterifestivaalit, ensi vuonna ko. karkelot ovat Jyväskylässä. Matkalla naureskelin itselleni, sillä minusta kaikki näytti siellä jotenkin eksoottiselta, ihan tavan K-kauppakin näytti kansallisromanttisemmalta kuin kotona.

Tämä ei aivan vastannut sitä kliseistä mielikuvaa, joka minulla oli Lapista. Mutta mikäpä paikkakunta näyttäisi hyvältä  tuohon vuodenaikaan...

Itse Rovaniemi oli minulle pienoinen pettymys, sillä keskusta näytti siltä, kuin se olisi rakennettu vain turisteja varten. Rekiajelua, revontulibongausta, matkamuistomyymälää ja kelkkasafareita löytyi joka nurkan takaa. Illalla pyörähdimme muutamassa syrjäisemmässä kuppilassa ja siellä näin aitoja lappilaisia, kevätauringossa ahavoituneita miehiä ja elämän kolhimia naisia.


Lapin Ylioppilasteatteri Peltirumpu
Ensimmäisenä päivänä kävin javisst katsomassa Kuopion YT:n Quguu jst?-esityksen uusimman version sekä isäntäkaupunki LYTin, sanoisinko päräyttävän, näytelmän Peltirumpu. (En ole ehkä vieläkään täysin toipunut! :D) Vuorokauden valvottuani pääsimme vihdoin lähtemään majoituskoululle, jossa nukahdin suhteellisen nopeasti Keskustanuorten jakamat propagandasipsit mahassani. Aamusuihkun jälkeen olo oli jälleen inhimillisempi ja mieli virkeä vastaanottamaan uuden päivän kulttuuriannosta.

Sitä se kulttuuri teettää! :)

Lauantaina katsastin Jyväskylän YT:n Paljaat, Rampin Luokan ja Tampereen YT:n hulvattoman näytelmän Tyhmät ihmiset hallitsevat maailmaa, sekä kävin Tivolin iltajuhlissa tsekkaamassa teattereiden välisen improskaban ja J!Kumpulaisen keikan.

Spontaani rinkelitanssi Crystal Castlesin tahtiin.
J!Kumpulainen ja Veijarit Tivolissa
Laser catit Kauppayhtiöllä


Ps. Mannerheim!

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Paloturvallista sisustamista

Joku lukijoista (ja kotonani vierailleista) on saattanut pistää merkille, että pidän esineistä, joita ei tule aivan jokaisella vastaan. Joku on saattanut myös huomata, että dyykkaan silloin tällöin. Nyt bongasin roskalavalta "vastuttamattoman" esineen. Yritin ensin onkia sitä sateenvarjon avustuksella kätteni ulottuville, mutta kun en onnistunut, niin loikkasin ninjan lailla lavan laidan yli ja käppäilin hakemaan aarteeni. Pyyhittyäni asbestit hameestani, suuntasin kotiin sommittelemaan uutukaista seinälle. Se löysikin helposti paikkansa sammutuspeitteen ja jauhesammuttimen välittömästä läheisyydestä. Alla olevassa kuvassa kyltti on paikoillaan, sammutuspeite sentään on kaupasta ostettu! :)

Sammutuspeitteitäkin löytyy desingkuosiin käärittynä ja netistä löytyy vinkkejä sammutusvälineiden maastouttamiseen. Tällöin ne eivät kuitenkaan ole yhtä helposti havaittavissa ja käytettävissä kuin, jos ne ovat esillä sellaisina kuin niiden kuuluukin olla. Saattaahan talon väki tietää, että sammutuspeite on siivouskaapin perukoilla, kauniisti virkatussa pussukassa, mutta vieraat eivät. Ja jos sisustuksessa ei voi peittää jotakin, niin sitä kannattaa korostaa.


Kun saan vielä Paola Suhosen Lento-palovaroittimen kärpäseksi kattooni, niin olen täysin tyytyväinen keittiöni paloturvallisuuteen.

Paola Suhosen "Lento"

Comeback numero 43.

Moiiiiiiiiiiii! :)

Voisin syleillä teitä kaikkia, jotka olette jaksaneet käydä tauonkin aikana tiirailemassa josko olisin palannut takaisin. Tänään on se päivä, jolloin teidän ei enää tarvitse tuijottaa edellisen postauksen posliinihahmoja silmästä silmään, vaan saatte lukea aivan tuoretta tekstiä :) 

Mun tekisi niin mieleni kirjoittaa tänne mitä mulle oikeasti kuuluu, mutta en kehtaa. Saisin kenties sympatiaa ja neuvoja tilanteisiini, mutta samalla menettäisin ah-niin-rakkaan kontrollin. Tällä hetkellä salaisuuksien verhon hallittu raottaminen tuntuu turvallisemmalta kuin avoimuus.

Pähkinänkuoressa voisin sanoa, että tänä vuonna on tapahtunut jo aivan tarpeeksi, eikä pelkästään hyviä asioita. Stressistä on jo tullut osa minua ja sietokykyni on venyttänyt rajojaan kymmeniä kertoja. Mutta yritän yhä edelleen poimia tänne blogiin niitä mukavia juttuja ja pilvien hopeareunuksia ainaisen surkuttelemisen sijaan.

Olen paraikaa viikon mittaisella lomalla ja reissasin Konnevedelle ja Lahteen festaroimaan. Alla olevat otokset räpsäistiin Häyrylänranta Bluesissa Menneisyyden vankien soittaessa taustalla. Usva peitti järven niin houkuttelevasti, että tallensimme muutaman hetken myös kuvalliseen muotoon. Kaikista tämän postauksen kuvista kuuluu suuri kiitos valokuvaaja Topi Pakariselle. 


Usvaneito

Huomatkaa kuinka hyvin vyö ja siskolta lainatut kumpparit mätsäävät :)
Myös Samuli Putro esiintyi Bluesissa ja hänen perässään sinne oikeastaan meninkin. Ja kyllä kannatti! Jossain vaiheessa melkeinpä inhosin herran tuotantoa, mutta onneksi mieli muuttuu ja maailmankatsomus muovautuu avarammaksi. En ole ennen kokenut keikalla (tai ylipäätään missään esityksessä) sellaista tunnemylläkkää, kuin nyt. Itketti, nauratti, laulatti ja tanssitti yhtä aikaa... Kuulin keikan aikana ensimmäisen kerran kappaleen "Tuhkaa korulippaassa" ja siitä tuli heti mun uusi voimabiisi. 

"Elämällämme on tarkoitus
Ja joka hetkessä kauneutta
Emme ole automaatteja
Välilyöntejä ruudulla

Elämällämme on tarkoitus
Jokaisen tarina on arvokas
Emme ole tyhjänpantteja
Tuhkaa korulippaassa"

Kyseistä kappaletta voi käydä fiilistelemässä vaikkapa täällä.

Samuli Putro ja allekirjoittanut

Kyllä se elämä kantaa, ollaan enkeleitä toinen toisillemme :)