Sommaren är kort men lovet är ännu kortare.

Kesä on lyhyt, loma lyhyempi...

Kirjoittelenpa taas jo tavaksi muodostuneella viiveellä blogimaailman mittapuulla "muinaisista" asioista. Lomaviikon perjantaista ei syntynyt hirveästi raportoitavaa, (vaikka niin meinasi käydä, kun erään miehen mielestä risteyksessä vasemmalle vilkuttava ajoneuvo on täysin ok ohittaa risteyksen puolelta) käytiin vain vähän kasvattavamassa hiilijalanjälkeä Vänärillä ajelun merkeissä.

Lauantai sen sijaan oli jo hieman puuhakkaampi, sillä suuntasimme ylioppilasteatterilaisten, perheen ja vierailevan tähden, Riikan, kanssa Kuopion Musiikkikeskukselle katsomaan Talent-ohjelman nauhoituksia. Ja voi, kuinka purenkaan täällä kieltäni etten kertoisi teille mitään paljastuksia tulevasta kaudesta. Lyödään sitten syyskuussa tonnista vetoa, että kuka pääsee jatkoon ;)

Kun en sakkojen pelossa kehtaa laittaa muita kuvia, niin saatte tyytyä tähän yhteen yleisökuvaan.

Vasemmalta lukien: nenänkaivajapoika, isä, äiti, "Excellent!"-Riikka ja mie (ja sala-S)

Sielunravinnon jälkeen oli aika täyttää murisevat maarumme. Ruuan jälkeen matkasimme edellisessäkin postauksessa mainitun Kivisalmen Kievarin päättäjäisiin Konnevedelle. Ilta sujui leppoisasti juomia maistellessa, leppeästä ilmasta, kynttilöistä ja elävästä musiikista nautiskellessa. Sanonta "porukka pienenee, pidot paranee" piti kyllä paikkansa, sillä illan taittuessa yöksi koko seurue yltyi yhteislauluun, bongailimme tähdenlentoja ja saimme vielä drinkkiliput kiitokseksi. Kun vanhempi setämies ryhtyi protestoimaan Kievarin sulkemista riisuutumalla ilkosilleen, päätimme, että on sopiva aika päättää ilta ja siirtyä unten maille.

Sunnuntaina piti taas palata kaupunkiin ja alkaa henkisesti latautumaan opiskelun jatkumiseen. Koulutyö käynnistyikin täydellä teholla ja jo kolmantena päivänä miulla oli ensimmäinen maksava asiakas hoidettavana. Vähän hirvittää tuleva syksy, sillä mulla on viitenä päivänä viikossa koulua ja kahtena-kolmena töitä sen lisäksi. Pitäisi osata nautiskella täysillä tästä viikon ainokaisesta vapaapäivästä, sillä tämäkin luksus päättyy marraskuun lopussa, mikäli vanhat merkit pitävät kutinsa. Ja tähänhän joku sanoisi, että "kyllä sitä nuorena jaksaa" tai, että "yhden syksynhän seisoo vaikka aidan seipäänä." Niinpä vissiin.

Keskiviikkona minun oli tarkoitus lähteä siskoni kanssa metsään, mutta suunnitelma muuttuikin lennosta ja päädyimme Inkilänmäelle syömään ja serkkuja tapaamaan. Minulla ja siskollani on kolme serkkua (laatu korvaa määrän), joten tapaamisia on suht helppo järjestää lyhyelläkin varoitusajalla. Illanvieton jälkeen minulla oli hieman kiire kotiin, sillä Leevi-kisu oli ollut vaisu ennen lähtöämme. Se kuolasi eikä kuivattu ankka maistunut sille laisinkaan, märkäruokaakin se närppi vastahakoisesti patistelun jälkeen. Kotiin palattuani kuolaaminen jatkui ja kisu antoi muutaman kerran ylen. Aamulla soitin eläinlääkäriin, mutta heidän mielestään ei ollut vielä syytä huoleen. Illalla kissamies olikin jo aivan normaali kehrääväinen ja huomionhakuinen itsensä, joten selvisimme pelkällä säikähdyksellä.

Torstaina katselin sivusta toista eläintarinaa, josta ei valitettavasti selvittykään enää pelkällä säikähdyksellä. Joten eläinten ystävät ja herkät ihmiset: varoitan tulevasta. Olin muina naisina käppäilemässä koululta kotiin, kun näin puussa kiipeilevän oravan. Ilahduin sen temmellyksestä ja jäin seuraamaan kurren puuhia. Pian pikkuinen löysi suuren kävyn ja lähti onnellisena kiikuttamaan sitä turvaan. Valitettavasti reitti sattui kulkemaan autotien yli ja näin kuin hidastettuna vaalean auton lähestyvän tupsukorvaa. Toivoin mielessäni, että pienen eläimen kulku osuisi ahnaasti tietä nielevien renkaiden väliin ja se säästyisi näin ollen ikävältä lopulta. Ehkä satumaailmassa toiveeni olisi kuultu, mutta todellisuudessa näin vain kävyn palasten sinkoilevan ympäriinsä ja oravan lyyhistyvän kerälle maahan. Pieni toivonkipinä eli yhä ja ajattelin, että ehkä se vain pökertyi ja onnistuisin siirtämään sen sivummalle toipumaan kolauksesta. Etsin katseellani jotain, jonka avulla voisin nostaa eläintä, sillä ei olisi ollut mitenkään kannattavaa mennä ronkkimaan mahdollisesti haavoittunutta eläintä paljain käsin. Tuon muutaman epätoivoisen pähkäilyn täyttämän sekunnin aikana koulun pihasta kaarsi kaksi autoa ja aika tuntui jälleen hidastuvan vääjäämättömän lähestyessä... Mieleni olisi tehnyt mieli hypätä ajoneuvon eteen ja pysäyttää peltilehmä niille sijoilleen, kunnes orava olisi saatu turvaan. Tämäkin toive kaikui kuuroille korville ja jouduin todistamaan toivon ja oravan kuoleman rengasparin liiskattua sen sellaisella voimalla, että eläimen silmä lensi kaaressa tielle. Itkin koko kotimatkan, niin pahalta onnettomuuden näkeminen minusta tuntui.

Jotta kaikki ei menisi aivan synkistelyksi, niin pääsin vihdoinkin sinne sienimetsään! :) Joku muukin oli löytänyt saman apajan, joten oma saalis jäi pienehköksi. Onneksi mustatorvisienillä on pitkä kasvukausi, joten ehdin tehdä vielä usemman reissun ja täydentää varastoani.  

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!