keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Leevi 2000-2013

Olisin halunnut tehdä kunnollisen muistopostauksen rakkaalle lemmikilleni Leeville, mutta en yksinkertaisesti pysty vieläkään kirjoittamaan sitä. En oikeasti ole kunnolla hyväksynyt rakkauspojan poismenoa, siksi kai lykkäsin tämän asian ilmoittamista blogissa. 


Leevi kuoli tasan neljä kuukautta sitten (27.7.2013) eläinlääkärin lopettamana. Syynä oli munuaisten vajaatoiminta, jota oltiin hoidettu lääkkeillä ja erityisruokavaliolla. Tauti vei kuitenkin voiton pikku potilaasta.

Maaliskuussa diagnoosin saamisen jälkeen
Sinun kipusi hellittivät, mutta ikävä ei laannu koskaan. 

Hyvästi rakkauspoika. Lepää rauhassa.
Kiitos, että opetit minulle, mitä ehdoton rakkaus on.


5 kommenttia:

Sanski kirjoitti...

Olen niin pahoillani :'(
Oma rakkaani Leppakko-neiti lähti melkein kolme vuotta sitten samasta syystä Sateenkaarisillalle.

Leikki jatkuu pilvilinnoissa <3

S kirjoitti...

Kiitos Sanski, ja osanotot myös sinulle. Nyt, kun olen keronut oman kissani kuolemasta, niin olen saanut kuulla monelta muultakin, että heidänkin lemmikkinsä menehtyivät samaan sairauteen. Itse epäilin kilpirauhasongelmia, kun Leevin oireet sopivat siihen paljon paremmin, kuin munuaisten vajaatoimintaan. Verikokeet kuitenkin selvittivät asian todellisen laidan.

Anonyymi kirjoitti...

Soile; surusi on suuri, kun aito ja luottavainen pikkuystäväsi on lähtenyt pois. Mutta lohtuna sinulle on, että olet itse hoivannut ja auttanut häntä loppuun saakka. Haikea muistelu ja ikävä jatkuvat pitkään. Joskus vuosien päästä tulevat sitten palautumaan iloisemmatkin muistot. -L-

S kirjoitti...

Kiitos sanoistasi. Toisinaan koitan lohduttautua sillä ajatuksella, että Mirossa on myös hippunen Leeviä ja Taavia. Muutamat tavat se on kopioinut kissakavereiltaan ihan suoraan :)

S kirjoitti...

Maahanpanijaisissa todella tuntui siltä, että osa minusta haudattiin kissan mukana. Päähän ei vain meinannut mahtua ajatus, että palaan kotiin vain yksi kissa mukanani.