maanantai 4. marraskuuta 2013

25

Putkahdin tähän maailmaan neljännesvuosisata sitten. Se tuntuu paljolta, vaikka toivon mukaan leijonanosa on vielä edessä. Aiemmin podin ikäkriisejä, mutta nyt vältyin siltä, ja oli oikeastaan mukava täyttää vuosia. 

Onnea minä!
Vietin viikonlopun Konnevedellä, ja juhlittiin sekä lauantaina että sunnuntaina. Lauantaina en itse ollut päivänsankari, vaan vieraana mahtavissa pyhäinpäiväpippaloissa. Lauantaina tapahtui myös muuta mukavaa, sillä Neiti Myöhänen kävi ensimmäistä kertaa tänä "kesänä" soutelemassa. "Jos ei olisi viime tippaa, niin kaikki asiat jäisivät tekemättä..." 

Äidin lapsuudenkoti häämöttää taustalla.
Syksy Järvelässä
Sunnuntaina nukuin pitkään, ja minut herätettiin perinteisesti onnittelulaululla, ja sain paketit sänkyyn. Sain oikeasti ihan mahdottoman paljon lahjoja, ja osa on kuulemma vielä tulossa! Hurjuutta... Sisko antoi minulle mm. iki-ihanan Herra Pikseli Pikkelssin. Elukka ei oikeastaan sovi sisustukseeni, mutta valloitti minut heti ensikohtaamisella. Kyllä moinen söpöläinen paikkansa löytää :)

Herra Pikkelssi :)
Sain myös Singerin ompelukoneen (!!!!!), lahjakortteja ja itse tehtyjä pyyhkeitä. Ihan mahottoman mukavata, kun pääsee laajentamaan käsityöharrastusta myös ompelusten puolelle! Loppuun vielä pisteeksi iin päälle edellisen postauksen korttiinkin käpälänsä taiteillut kissamies Taavi.

Taavi 031113
Kiitos kuluneesta vuodesta, ja neljännesvuosisadasta! Jatketaan elämistä, olemista, kokemista, näkemistä, viisastumista ja kasvamista myös tulevina yhteisinä vuosina. Pus!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pus itelles :-)
Kun vuosia vasta on kakskytviis niin jälellä niitä on noin seitkytviis! Niinpä eessäpäin ideoita mahtavia on ihan mittaamaton litania. Kuka arvata mahtaa mitä kaikkea syntyy; iän mukana nikkarointi kuulemma vain yltyy... ONNEE <3 !!!

Anonyymi kirjoitti...

Melekonen velemu on tuo Taavi :-) Miten se pystyykin olemaan noin "kootussa istunnassa" hännänpäätä myöten. Saattaapi olla, että joku / jokin on tarkkailun kohteena itse siitä tietämättä...

S kirjoitti...

Olipa muikea runu, kiitoksia! :)

Taavi on kotiutunut Konnevedelle mainiosti, ja huolehtii reviiristään, kuten kollin kuuluukin. Katseltavaakin (pieniä eläviä) on paljon enemmän, kuin kaupunkikodissa.