2013

Summa summarum, vuosi 2013 lähenee onneksi loppuaan. En muista milloin olisin odottanut näin suurella innolla vuoden vaihtumista, uudelle kolmekuusvitoselle tekemäni suuret suunnitelmat kutkuttavat jo kovasti.

Poimin blogeissa aiempinakin vuosina kiertäneen vuosikatsauskyselyn omaankin nettipäiväkirjaani. Jätin muutaman kysymyksen pois, jotka eivät liity blogini sisältöön juurikaan, mutta olihan noita silti ihan riittämiin.

Kuka oli paras uusi tuttavuus?

Suatanpa olla justiinsa tutustumisvaiheessa. Lähetän kuitenkin erityisterkkuja naapuriasuntoon (vielä kun kerkee), naapuripitäjään ja naapurimaahan. Det här är också ett bra tillfälle att skicka speciella hälsningar till Snufkin! Hoppas att du förstår någonting om vad jag skriver. 
Erityismaininnan ansaitsee myös pieni kissakummityttöseni Surma, joka majailee Paulan, Heikin ja Usvan residenssissä.

Petite Peste Noire

Nämä ovat naapurini syksyllä ottamia otoksia. Täältä ja täältä voi katella lisää kuvataidetta.

"Where are you?"

"Autumn lights"

Oletko tehnyt jotain sellaista, mitä et ole ennen tehnyt?

Paljonkin! Valmistuin ammattikoulusta, pääsin tekemään meikkikeikkaa uutisiin, kävin Rovaniemellä, puvustin näytelmän...

Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?

Kuten mainittua, valmistuin tänä vuonna kosmetologiksi. Aiemmalta koulutukseltani olen meikkaaja-maskeeraaja, ja nyt opiskelen kosmetiikkaneuvojaksi aikuiskoulutuksessa. Ammatillisia ja koulutuksellisia haaveita riittää yhä, mutta ne eivät ole vielä ajankohtaisia. Jospa sitä malttas pitää tauon 20 vuoden yhtämittaisen koulussa puurtamisen jälkeen... Keväällä pidimme siskon kanssa yhteiset valmistujaisjuhlat kotipaikkakunnallamme, mutta halusin juhlistaa saavutuksiani myös kotikaupungissani kaveriporukalla. Pykäsin pystyyn "Ohi on ja uutta putkeen!"-pippalot, ja ihmiset saapuivat ihanan sankoin joukoin jakamaan ilon kanssani. 

Kiitos valmistujaisjuhlista Leevi, Tommi, Tiina, Petu, Suvi, Tuomo, Salla, Topi, Reino, Jani, Paula, Heikki, Teri, Pete, Vesa, Henri, Riikka Laura, Maria, Kimmo, Markus, Janne, Make ja Ville. Kenties keväällä juhlitaan taas! 

Kuvissa on juhlien "vieraskirja".

Seuraava huippismuistokin liittyy tavallaan äskeiseen, sillä tämäkin reissu tehtiin valmistumisemme kunniaksi. (Vaan kolmet valmistujaisilkamoinnit kesän aikana, olikohan siinä tarpeeks...) Päästin sisäisen reggaeblondini kaapista, ja suuntasin rakkaan siskoni kanssa humppaamaan Lahden Summer Up festareille.

Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?

En.

Oletko muuttunut paljon viimeisen vuoden aikana?

En kovin radikaalisti. Rohkeutta on tainnut tulla lisää.

Oletko oppinut uusia taitoja?

Suurimmat ahaa-elämykset taitavat tulla käsityömaailmasta. Oon mm. oppinut virkkaamaan jotain muutakin kuin ketjusilmukkaa. Niin, ja opin mie myös jotain heppajuttuja.

Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?

En.

Oletko ollut elokuvissa yksin tämän vuoden aikana?

En.

Oletko ottanut tatuoinnin/lävistyksen kuluneen vuoden aikana?

Valitettavasti en.

Synnyttikö kukaan läheisesi?

Ei.

Kuoliko kukaan läheisesi?

Leevi-kissa, immeisiä ei oo tarvinnut siunata haudan lepoon.

Missemussut maaliskuussa

Missä maissa kävit?

Viipotin vaan unimaassa...

Mitä haluaisit vuodelta 2014, mikä ei onnistunut kuluvana vuonna?

Tästä tiedotan myöhemmin.

Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2013?

Oon tosi surkee päivämäärissä.

Vuoden suurin saavutuksesi?

Koulun saattaminen kunnialla loppuun kaiken sen kituuttamisen jälkeen.

Vuoden suurin epäonnistuminen?

Epäjärjestelmällisyyteni.

Kärsitkö vammoista?

En.

Mikä oli paras asia, jonka ostit?

Salikortti ja silmälasit.

Kenen käyttäytyminen ansaitsee kiitosta?

En pysty kyllin kiittämään opettajaani Sirpaa, joka jaksoi uskoa minuun silloinkin, kun en itse siihen kyennyt. Jos saisin yhden toiveen, niin en pyytäisi maailmanrauhaa, vaan jokaisen ihmisen elämään edes yhden yhtä hyväsydämisen ihmisen kuin Sirpa on. Jos näin olisi, niin maailmanrauhakin olisi saavutettavissa sen kautta.

Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?

He eivät taida kyetä tuntemaan pistoa sydämessään.

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Kaikkeen pakolliseen.

Mistä innostuit eniten?

Rrrrruotsista!

Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?

Onnellisempi.

...lihavampi vai laihempi?

Vissiin aika saman kokonen.

...rikkaampi vai köyhempi?

Köyhempi.

Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?

Luonut ja kirjoittanut.

...entä vähemmän?

Stressannut.

Miten vietit joulusi?

Olin perinteisesti Konnevedellä perheen kanssa. Väkertelin yötä myöten viimeisiä lahjoja valmiiksi, leivoin kuvassa näkyviä konditorian taidonnäytteitä, söin äidin tekemiä herkkuruokia (joskus omena voi pudota kauas...), pelattiin porukalla, saunottiin ynnä muuta mukavaa. Tapasin myös entisiä koulukavereita, ja muisteltiin urakalla peruskouluaikoja.

Osaan mm. leipoa :'D

Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?

En muuttaisi mitään, kaikella on tarkoituksensa.

Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?

Solsidan ja Hyvät ja huonot uutiset.

Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän samaan aikaan?

Valitettavasti.

Mikä oli paras lukemasi kirja?

Tekis taas mieli suitsuttaa Läckbergiä, mutta jos yllättäsin ja valitsisin Astrid Lindgrenin Satuja opuksen sykähdyttävimmäksi.

...entä musiikillinen löytö?

Tämä onkin kinkkinen kysymys. Oisinkohan löytänyt Knife Partyn tänä vuonna...? 

Mitä halusit ja sait?

Toivoa. Ja sen palovaroittimen! 

Mitä halusit, muttet saanut?

Työtä.

Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?

Katon aika vähän leffoja, eikä mikään tänä vuonna verkkokalvoillani vilissyt raina herättänyt kovin suuria tuntemuksia.

Mitä teit syntymäpäivänäsi?

Voitin Bamse-bingon mestaruuden! Huraa!

Ketä kaipasit?

Edesmenneitä.

Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?

Purnaaminen, luominen, lukeminen ja nukkuminen.

Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi paremman?

Turvattu, säännöllinen toimeentulo.

Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2013?

Siitä missä aita on matalin... Hiuksista tässä ei kysytty mitään, mutta mainitsenpa nyt samalla, että leikkautin otsatukan ekan kerran ala-astevuosien jälkeen, ja oon tyytyväinen muutokseen. Toisinaan tulee kuittia, että näytän lapselta tahi mieheltä (?!), joten halavalla saa muutosta sekä ikään että sukupuoleen.

Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?

Tämäkin kysymys on aika hankala. Tykkään erityisesti omilla jaloillaan seisovista, luovista ja vahvoista naisista, esimerkkeinä mainittakoon Katariina Souri, Anu Harkki ja Anna-Leena Härkönen.

Yksi erityisjännä tapaaminen sattui töissä, kun kohtasin käytävällä Pasilan Rauno Repomiehen.

Iik! Rauno! Iik!

Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2013?

"Ihmisen pittää ellää niin, että piisaa itelleen." -pappa

Soile 25v. ja pappa 99v. 

Vuodelle 2013 sopivat lyriikat?

Tämäkin oli hankala kysymys. Tiettyihin hetkiin sopivia kipaleita olisi vaikka kuinka, mutta koko vuoden summaavaa kappale onkin asia erikseen. Pyykkiä ripustaessani juolahti mieleeni Indican Ikuisen virran sanat.

"entä, jos elämän ikuinen virta
katkeaa kuin lahonnut silta
entä jos eksyn matkalla laivaan
voinko mä rakentaa tuhkasta taivaan
ainoa varma on vain tämä hetki
heikoilla jäillä käy sieluni retki
anteeksi luoja rauhaasi vaivaan
voinko mä rakentaa tuhkasta taivaan"

Onnekasta uutta vuotta 2014!

Joyeux Noël!

Minä ja Miro haluamme toivottaa kaikille blogiani seuraaville rauhallista joulun aikaa! Coco Chanelin sanoin: "On ihmisiä, joilla on rahaa, ja ihmisiä, jotka ovat rikkaita." 

Mammas lilla älskling täytti 12.12.13 kolme vuotta

Halauksin, Soile

Vedenneito, pt. II

Minä! Minä! Minä!-huudahdukset pätevät myös tähän itserakkauden ilotulitukseen. Runosuoni ei nyt oikein kuki (ällöttävä sanonta) joten esittelen myös toisen postauksellisen verran viime kesän kuvasatoa.

Cross

"I put a spell on you..."

Ikävä

Otokset ovat valokuvaaja Topi Pakarisen käsialaa.

Vedenneito

Minä! Minä! Minä! Siinä tämä postaus tiivistettynä... Kun järvet ovat jäätyneet, voi muistella kesän vesileikkejä kuvien avulla. 

Vedenneito

Rajatila

Toinen minä

Kosketus

Kuvat ovat Topi Pakarisen käsialaa.

Kallokaverit Sigrid&Signhild

SISÄLTÖVAROITUS! 

Laitoin varmuuden vuoksi noin raflaavan aloituksen, sillä en pysty määrittelemään kaikkien lukijoideni sietokykyä... "What has been seen, cannot be unseen" (Nähtyä ei saa näkemättömäksi.) Tämä postaus käsittelee hirven kallon valmistamista sisäsiistiksi koriste-esineeksi. Suoraan ulkoa poimituissa luissa ja kalloissa on mm. rasvaa, joka tarjoaa otollisen kasvualustan homeille, ynnä muille mukavuuksille, joita tuskin kukaan kotiinsa kaipaa. Siksi läpikotainen puhdistaminen onkin ensiarvoisen tärkeää. Oltiin ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, mutta vaikuttaisi siltä, että onnistuimme kuin onnistuimmekin projektissa.

Operaation ensimmäinen vaihe oli olla välittämättä päässä huutavista "Nolousvaroitus!" ja "Saatat leimautua kummajaiseksi"-äänistä, ja kysyä metsästystä harrastavalta tuttavalta, josko hänellä pyörisi ylimääräisiä kalloja nurkissa. Pienen kummastelun jälkeen sain sekä "materiaalia" että kuoman, jonka kanssa kokeilla kallon keittämistä. Siispä miljoonat kiitokset Mikolle! 

Uskoisin, että omalle tuttavapiirilleni on pääpiirteittäin selvää, miksi hirviä yleensä metsästetään, mutta mikäli blogissani vierailee ihminen, jolle aihe on vieraampi, niin esim. täältä ja täältä saa lisäinfoa aiheesta. Käyttämäni kallot ovat siis riistanhoidosta syntynyttä teurasjätettä, jotka päätyvät muutoin

kuvan mukaiseen raatokuoppaan luonnon hoidettavaksi.  

Raatokuoppa

Tämän pään kohdalla on raatoeläimillä vielä homma kesken. Miulle tulee tästä mieleen ennemmin jättimäinen linnunpää...

Tällaisessa kunnossa Sigrid oli, kun lähdimme sitä työstämään. Liha, ja muut pehmytkudokset olivat menneet parempiin suihin, meidän hommaksemme jäi poistaa rasvat ja roskat.

Kallokaveri eläinten puhdistamana.

Ja sama alhaalta. Alaleuka ei ollut pysynyt menossa mukana.

Ensitöiksemme tuikkasimme (lue: Mikko sytytti) tulet tynnyrin puolikkaan alle ja pojotettiin tuijottamassa sitä kolmen vartin ajan. Tynnyri on varsinaisesti tarkoitettu trofeiden tekemistä varten, joten koko kallo ei mahtunut uppeluksiin kerralla. Käytännön kannalta pienikokoisuus hidasti touhua, mutta onhan kallo huomattavasti näyttävämpi noin.

Normipäivä Konnevedellä

Cranium kiehumassa

Keittämisen jälkeen oli vuorossa vetyperoksidikäsittely. Tähän puuhaan löytyi netistä useampia tapoja, mutta konsultoituamme kokeneita trofeidentekijöitä, päätimme ottaa heidän vinkeistään vaarin. Laimensimme aineen apteekin ohjeiden mukaan, päällystimme kallon seoksella kostutetuilla talouspaperinpaloilla alla olevan kuvan mukaisesti, ja kiedoimme koko komeuden vielä kelmuun.

Kaupungissa tämä oli tilaustavaraa, maalla perusvalikoimaa

Kun kallo oli kääritty kauttaaltaan vetyperoksidilla kastelluilla talouspaperin paloilla, pää pyöräytettiin tuorekelmuun, ja paketti sujautettiin vielä muovipussiin. 

Kelmukallo

Paketoimisen jälkeen alkoi operaation piinaavin vaihe, kun piti malttaa odottaa kaksi kokonaista päivää ennen paketin avaamista. Saatuani kallot kotiin, huomasin, ettei Sigrid ollut vielä täysin valmis. Turpaluuhun (?) oli jäänyt luuydintä, jonka rassasin veitsen ja pinsettien avulla irti. Leuka ja kallon sisällä olevat ohuemmat luut olivat haurastuneet käsittelyssä, ja osa oli muuttunut pitsimäisiksi. 
Otin myös vertailukuvan keitetystä, ja kertaalleen valkaisukäsitellystä Sigridistä (oik.), sekä keitetystä, mutta valkaisemattomasta Signhildistä (vas.).

Signhild&Sigrid

Tässä pikkujättiläinen on omalla paikallaan ikkunalaudallani. Se on niin hieno! Kaiken vaivaan väärti :)

Sigrid

Blogini bannerissakin näkyvä kallo on majailee vanhempieni pihassa. He löysivät sen useampi vuosi sitten metsästä. Kallo on pysynyt säiden armoillakin hyvänä, kun se ei ole ollut suorassa maakosketuksessa, eikä pääse näin ollen lahoamaan. Tällainen ajan patinoima kallo on aivan eri tavalla kiehtova, kuin kliinisen valkoinen museotavara.

Ye Olde Skull

Luupuuhaat jatkunevat myös ensi vuonna, sillä projekti herätti kiinnostusta laajemmaltikin. Mitä te lukijat tuumaatte kallokoristeista, sopisivatko ne omaan pirtaanne?

Leevi 2000-2013

Olisin halunnut tehdä kunnollisen muistopostauksen rakkaalle lemmikilleni Leeville, mutta en yksinkertaisesti pysty vieläkään kirjoittamaan sitä. En oikeasti ole kunnolla hyväksynyt rakkauspojan poismenoa, siksi kai lykkäsin tämän asian ilmoittamista blogissa. 

Leevi kuoli tasan neljä kuukautta sitten (27.7.2013) eläinlääkärin lopettamana. Syynä oli munuaisten vajaatoiminta, jota oltiin hoidettu lääkkeillä ja erityisruokavaliolla. Tauti vei kuitenkin voiton pikku potilaasta.

Maaliskuussa diagnoosin saamisen jälkeen

Sinun kipusi hellittivät, mutta ikävä ei laannu koskaan. 

Hyvästi rakkauspoika. Lepää rauhassa.

Kiitos, että opetit minulle, mitä ehdoton rakkaus on.

Kotikutoista: paperinarukranssi

Jouluvalotilanteeni on aina ollut huono, joten tänä vuonna päätin olla hyvissä ajoin liikkeellä. Kotikutoista-aivolisäkkeeseen oli jäänyt muhimaan ajatus ledeillä täytetystä paperinarukranssista, joten piipahdin Taito Shopissa ja Clas Ohlsonilla ostoksilla. Paperinarujen värivalikoiman laajuus yllätti minut, mutta päädyin olohuoneen väreihin sopivaan violettiin.

100 grammaa ohutta, ja ihanan väristä paperinarua 

Löysin useampia ohjeita kranssin tekemiseen, mutta ryhdyin kuitenkin sooloilemaan sekä puikkojen että silmukkamäärän kanssa. Minulla oli ennestään kasimilliset puikot kotona, ja kuvittelin niiden olevan tarpeeksi paksut. Todellisuudessa suosituskoot osuvat kympin ja viidentoista välille. Silmukkamääräksi valitsin summanmutikassa 60.

Paperinarua neulotaan levynä aina oikein, kunnes haluttu koko on saavutettu, itse käytin kaiken liikenevän narun. (Nämä kuvat on kyllä rikos valokuvausta kohtaan...) 

Käytetyt puikot ja valmis paperinarulevy.

Kun levy oli valmis ja päätelty, kieputin ledvalojohtoa sen sisälle pariin kerrokseen. Iskin sukkapuikot paperinarukääretortun päihin tueksi, ja ompelin reunat yhteen.

"Kyllä tästä avaruusmadosta vielä sisustuselementti leivotaan!"

Viimeistelin kranssin kieputtamalla somisteeksi erään lahjan ympärillä ollutta samettinauhaa, ja ripustin työn olohuoneen ikkunaan. Kranssin sisälle olisi voinut ommella pyöreän metallirenkaan tueksi, mutta yritin hieman oikoa... Kranssista tulee siis hieman soikea, kun sen laittaa roikkumaan. Mutta tulipahan taas omatekosen näkönen! :)

Valmis! :)

Valoisia syksyn viimeisiä viikkoja!

Kotikutoista: palasaippua

Kävin syksyn ratoksi ystäväni Terin kanssa saippuakurssilla lämminhenkisessä Käsityöpuoti Vendelassa. Olin aiemmin lukenut saippuan tekemisestä lehdestä, ja jutussa vannotettiin varovaisuuteen, sillä raaka-aineena käytettävä lipeä syövyttää, valmiiden saippuoiden piti antaa tekeytyä kuukausi jne. Puuha vaikutti liian kinkkiseltä ja työläältä, joten sysäsin ajatuksen omatekoisista pesuaineista syrjään. Kurssin käytyäni voin sanoa, että on olemassa helpompiakin tapoja! Saippuamassaa myydään valmiina kilon paloina, ja lähes kaikki muut tarvikkeet löytyvät peruskyökistä.

Kurssittelemassa

Homma hoituu pähkinänkuoressa näin: Saippuamassa leikataan veitsellä pieniksi paloiksi, sulatetaan miedolla lämmöllä tasaiseksi massaksi (mikrossa/ kattilassa/vesihauteessa), lisätään joukkoon halutut väri- ja tuoksuaineet, ihoa hoitavat öljyt, ja/tai kuorivat aineisosat (esim. kahvinpurut).

Edustuskuva saippuamassasta... Se on siis tuollaista silikonin näköistä, kiinteää ainetta.

Sula massa kaadetaan muotteihin jäähtymään noin tunniksi (tai vuorokaudeksi huoneenlämmössä). Muotteina voi käyttää melkein mitä vain lämmön- ja nesteenkestävää, mutta maitopurkit osoittautuivat minulle sopivimmiksi. Massa irtosi niistä vaivattomasti purkin pinnoitteen vuoksi, ja ne ovat kierrätettäviä, ja helposti saatavilla. 
Valmiita paloja voi sitten muotoilla jälkikäteen mieleisekseen, kuten alla olevista kuvista käy ilmi.

Valmista palaa voi leikata joko vapaalla kädellä, tai painaa kuvioita muoteilla.

Sinivalkoinen marmorisaippua syntyi yhdistämällä erikseen valmistettu ja sulatettu sininen ja valkoinen saippuamassa purkitusvaiheessa. Tällä tavoin voi hyödyntää muotoilussa syntyvät ylijäämäpalat. Tuoksuksi valitsin väreihin sopivan mustikan.

Valmis!

Toisen tekeleeni marmoroin nestemäisellä värillä purkitusvaiheessa. Värjäsin perusmassan kiinteällä keltaisella värillä, ja tipautin mukaan punaista. Väri levisi niin innokkaasti itse, etten ehtinyt piirrellä sen kummempia kuvioita. Tämän saippuan tuoksuksi valikoitui raikas limetti.

Valkoisella värjätty saippua ei näy läpi, toisin kuin tämä punakeltainen.

Käsityöpuoti Vendelan oman blogipostauksen löydätte täältä: Saippuan valmistus työpaja. Mukana kuvissa ilohepuloi myös allekirjoittanut. Ilta oli kaikinpuolin onnistunut, ja aion jatkaa saippuatehtailua kotioloissakin.