perjantai 23. maaliskuuta 2012

Hauki on kala ja kala on eläin!

Ajattelin tehdä hieman erilaisen postauksen, sillä tämä kyseinen asia on kuohuttanut minua pitemmän aikaa. Nimittäin se, että monet eivät tunnu pitävän akvaariokaloja elävinä eläiminä. Vallalla tuntuu olevan ajatus, että niitä saa kohdella aivan rauhassa kaltoin, pitää viikkokausia pimeässä, jättää vedet vaihtamatta, tunkea liikaa kaloja liian pieneen altaaseen, jättää ruokkimatta... Kalat kun eivät melua tai kiemurtele nälkäisinä kerjäämään ruokaa ja hoivaa, kuten moni muu karvainen kaveri samassa tilanteessa tekisi. En ole itsekään mikään altaiden asiantuntija, mutta hoivaan silti lemmikkejäni rakkaudella enkä tee niille tietoisesti pahaa. 

Maa- ja metsätalousministeriön sivuilta löytyy oma kohtansa myös vedeneläville. 

Kalat

"Akvaario on tarvittaessa varustettava kannella tai peitelasilla siten, että kalat eivät pääse hyppäämään sieltä pois. Akvaarion yhdellä sivulla on oltava näkösuoja, jollei akvaarion kasvillisuus tai muu sisustus anna kaloille riittävää suojaa.
Akvaarion veden määrän, laadun, lämpötilan, vesipinta-alan ja veden syvyyden on oltava sopivat ottaen huomioon kalalaji, kalojen koko ja lukumäärä. Vettä on vaihdettava tai puhdistettava säännöllisesti, jotta sen laatu pysyy hyvänä. Kuollut kala on poistettava akvaariosta välittömästi.
Akvaarion sisustuksen ja pohjamateriaalin on oltava kaloille sopiva. Kaloilla on tarvittaessa oltava sopivia piiloutumispaikkoja.
Kalaryhmiä, -parvia ja -lajeja yhdistettäessä tai tuotaessa uusia kaloja ryhmään on erityistä huomiota kiinnitettävä kalojen yhteensopivuuteen ja kalojen parvikäyttäytymiseen.
Suositus:
Kalaa ei pidetä pyöreässä vesimaljassa.
Akvaariossa on vähintään 1 litra vettä kutakin enintään 5 cm mittaista kalaa kohden ja vähintään 4 litraa vettä kutakin enintään 10 cm mittaista kalaa kohden. Akvaariossa on vettä kuitenkin aina vähintään 40 litraa."

Kuka näitä julmuuksia edes keksii?! :'(
On ollut lievästi sanottuna ikävää huomata, että asiantuntijaliikkeinä itsensä esittelevät liikkeet myyvät kaloja täysin vastuuntunnottamasti ja sympatiaa tuntematta euron merkin kiiluessa silmissä. Vaikka ilmoittaisit, että olet hankkinut viidenkymmenen litran akvaarion ja haluaisit siihen yhden kultakalan, niin hyvin todennäköisesti se sinulle myydään. Kultakala on todellisuudessa parvikala, joka vaatii ympärilleen siis vähintään viisi lajitoveria ja kuusisataa litraa vettä ja ne kasvavat oikeissa oloissa 20-30 sentin mittaisiksi, ruokkijansa tunnistaviksi möllyköiksi. Välillä jopa valehdellaan kalojen olevan jotain joka harrastajalle sopivia kääpiölajeja, mutta tietääkseni moisia ei ole olemassakaan. Kalaparat vain jäävät kitukasvuisiksi liian pienessä kodissa.

Pussissa olevasta pikkuruisesta kalavauvasta kasvaa oikeissa oloissa  altaan komistus.
Uskon, että suurinosa on törmännyt ainakin kuvaan mulkosilmäisestä kultakalasta, joiden silmämunat saattavat irrota osuessaan johonkin. Toki monia muitakin eläimiä jalostetaan muotopuoliksi "kauneuden nimissä", mutta kalojen ollessa kyseessä kehitys on helppo nähdä nopeasti. Tästäkin on olemassa omat pykälänsä, mutta ei kai näitä niin vissisti tarvitse tarkastella, onhan kyseessä edelleenkin vain kalat. 
"Eläinjalostuksessa on otettava huomioon eläinsuojelulliset näkökohdat sekä eläinten terveys. 
Sellainen eläinjalostus tai jalostusmenetelmien käyttäminen, josta voi aiheutua eläimelle kärsimystä taikka merkittävää haittaa eläimen terveydelle tai hyvinvoinnille, on kielletty.
Geenitekniikan käyttö eläinten tuotannon määrälliseksi tai laadulliseksi muuttamiseksi kielletty, jos se voi vaikuttaa haitallisesti eläinten terveyteen tai hyvinvointiin." (8§ Eläinjalostus ja geenitekniikka)

Ulkomaisissa ohjelmissa olen törmännyt kammottavaan tapaan käyttää kaloja sisustuselementteinä. Eläviä eläimiä suljetaan yksinään seinissä oleviin kupliin tai syvennyksiin, pidetään maljakoissa koristamassa kattausta tai suljetaan mukana kuljetettaviin mitä moninaisimpiin esineisiin. Minkä vuoksi? Onko kiva esitellä ystäville taskun pohjalla mätänevää eläimen ruumista? "Kyllä se vielä eilen liikkui."



Ja kun rakkaan lemmikin aika on koittanut, niin käyn hautaamassa sen. Henkilökohtaisesti en ymmärrä miksi lemmikkejä vedetään vessasta alas? Ei se itse siitä enää välitä, mutta jo ajatuksen tasolla se tuntuu epäkunnioittavalta. Jotkut ovat perustelleet tätä minulle sillä, että sitä kautta ne päätyvät takaisin mereen. Jos siut heittää parvekkeelta, niin leijailetko siitä taivaaseen...?

En oikein usko, että te, arvon lukijat, kuulutte paasaukseni kohderyhmään, mutta halusin purkaa hieman pahaa mieltäni. Mitä mieltä olette aiheesta, oletteko törmänneet välinpitämättömyyteen kalojen hoidossa?

 ***
Ja kuka Belsebuubbi tämän Bloggerin on suunnitellut?! Mie haluaisin vaan kirjottaa ja lisätä muutaman kuvan, mutta sekin taitaa olla liikaa pyydetty. Miulla ei oikeestaan ole mitään vaatimuksia ulkoasun suhteen, sillä en osaa itse sitä säätää. Silti tämä "työkalu" onnistuu alittamaan senkin riman. :D

9 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Pienikin on tärkeä <3 Ihan sairasta tollanen mihin kaikkiin noita tungetaan. Sama asia kun koiria pidetään häkeissä kotona, ihan mieletöntä. Ihmiset on aina julmia kaikille, ei riitä edes muut eläimet vaan muitakin ihmisiä pitää kohdella huonosti ja orjina. Ihminen sukkaa ja pahasti.

Misantrella kirjoitti...

Olipas muuten hyvä kirjoitus. Itselläni ei ole koskaan kaloja ollut, eikä varmasti tulekaan olemaan, ja ainut, missä olen moisiin mollukoihin törmännyt, on lähinnä lautasella. Joskus useita vuosia sitten setäni luona oli akvaario, mutta ei ole oikein minkäänlaista muistikuvaa mimmoisia kaloja siellä asusteli, kun sitäkään ei kauhean usein tullut pällisteltyä. Kalat ovat silti jostain syystä hurjan kiehtovia, ja miusta on kiva käydä suurissa akvaarioissa niitä pällistelemässä. Tähän mennessä coolein näkemäni vesiotus on kirkkaasti merilohari (sea dragon), joita pääsin ihmettelemään Chicagossa. :P En muuten edes tiennyt, että kultakalat kasvavat nuin hurjan isoiksi! Kaikkialla kun näkee juurikin nuita pikkuisia ja valitettavasti yksin oleilevia yksilöitä. :/

Miss Corrosive kirjoitti...

Muutoin en ole törmännyt kalaparkojen kidutukseen kun eräässä tamperelaisessa kiinalaisessa ravintolassa... siellä on sellainen alle 1m pitunen ja ehkä 30cm leveä akvaario, missä on ainakin 3 tai 4 ISOA kalaa, siis oikeesti niin isoa että ne eivät pääse parat siellä kääntymään ees :(

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Tulipa mieleen nostalginen muisto: MC:lla iso vanha lasipurkki (5 l),jossa asui muutamia malluaisia... Se oli kaikkien tähänastisten akvaarioiden äiti. MUTTA. Oikeaan asiaan puutuit.
On menossa kummallinen kehitys;kaikki asiat kaupallistetaan,ihmiset ja eläimet esineellistetään, tunteettomuus kasvaa. Luulisi,että kehitys menisi juuri päinvastoin. On tärkeää, että yksikin ihminen mielipiteellään puuttuu epäkohtiin ja saa kanssa-ajattelijoita mukaansa. -L-

S kirjoitti...

Leena: Niinhän se tahtoo vähän olla :/ Mutta halusin korostaa tätä asiaa kalojen osalta siksi, että varsinkin koirien ja nyt myös tuotantoeläinten oikeuksista on alettu pitämään enemmän meteliä. Mutta jos jotain kaloja suorastaan kidutetaan, niin harvemmin se ylittää uutiskynnystä. Ehkä nuo räikeimmät tapaukset (ulkomailta), kuten tuo kala-avaimenperä saatetaan julkaista jossain.

Misantrella: Kalojen katseleminen voi olla jopa meditatiivinen kokemus :) Kiukkukin laantuu hetkessä, kun seuraa niiden menoa.

Ja kultakaloista on varmasti liikkeellä enemmän väärää, kun oikeeta tietoo. Monelle on piintynyt mieleen se yksinäinen kala pyöreässä maljassa eikä sitä ehkä osata kyseenalaistaa. Mutta nyt osaat tarvittaessa jakaa tietoa eteenpäin ;)

Damnded Roses: Kurja kuulla :/ Vaikkakin Kiinassa eläin- ja ihmisoikeudet on muutenkin retuperällä. Että ehkä kulttuurierotkin vaikuttavat tietoisuuteen ja kiinnostukseen asioita kohtaan. Tiedä häntä.
Ehkä tuollaisesta julkisessa tilassa olevasta altaasta saisi helpommin tehtyä eläinsuojeluilmoituksen?

-L-: Moraali tuntuu häviävän samassa suhteessa omaisuuden karttuessa, näin karkeasti yleistäen.
MC:ltä se meidänkin kalaharrastus lähti liikkeelle, yks kerta kylään tullessa ootti 50 litranen akvaario pöydällä ja tällä tiellä ollaan yhä. Ja "teiän aikaan" ei tainnu nuo sisälemmikit vielä olla niin yleisiä, kun nykyään?

-Damnation- kirjoitti...

mie en kans voi käsittää tollasia ääliöitä.. vaikken kaloista juuri ollenkaan välitä, mutta oon kuitenkin sen verran eläinaktivisti et suututtaa kyl tollaset!! MURR...

S kirjoitti...

En oikeasti ymmärrä kuka moisia edes keksii :(

Anonyymi kirjoitti...

Hei Suti! Tämä asia saattaa tuntua monesta varmaan pieneltä, mutta tällä tekstillä sait ainakin yhen akvaarionomistajan kiinnittämään enemmän huomiota akvaarionsa asukkaiden oloihin. Hyvin kirjotettu teksti. Itekkin oon seurannu huonoilla mielin miten ohjelmissa käytetään kaloja sisustuselementteinä, mutta tuo avaimenperä oli jo ihan älytön! -M

S kirjoitti...

Hei, M, kiva kun kommentoit, vaikka aihe ei kaikkein positiivisin ollutkaan! :)