keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Fem saker

Hämärän kaiku-blogissa (joka valitettavasti lopettaa) muistettiin minua haasteella, kiitos siitä! :) Toinen kiitos kuuluu Topille, joka keksi miten pääsen jälleen kirjautumaan blogiini.

Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin

Hammasharja
Huulirasva
Silmälasit
Hiusharja
Puhelin


Viisi kirjaa, joita suosittelet

Camilla Läckberg-Kivenhakkaaja Ostin Läckbergin Jääprinsessan kirjakaupan alesta ja osuin tietämättäni kultasuoneen. En ole ennen nauranut ääneen dekkaria lukiessani, enkä samastunut (miksei samaIstunut?) niin vahvasti kirjan henkilöihin. Kaikkien sarjan kirjojen juonet ovat kutkuttavia.

Riitta Paanasen Kolme sukkulaa on ihanan perinteinen satu, josta on tehty myös näytelmäversio. Ja kun kirjailija on vieläpä konneveteläinen, niin se nostaa arvoa entisestään. 

Aili Somersalon Mestaritontun seikkailut on vuonna 1951 julkaistu satu, johon en kyllästy koskaan. Hypähdin ilosta, kun löysin tamperelaisesta divarista oman niteen. Sähköpostiosoitteeni "Sammalnoita" juontaa juurensa tähän opukseen.

Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja kuroo umpeen sukupolvien välistä kuilua, huvittaa, liikuttaa ja kestää uudelleenlukemisen (mikä on harvinaista minun kohdallani). Tämän kirjan ansiosta ymmärrän erästä sukumme jäärää hieman paremmin. ;)

Petra Hammesfahrin Syysuhri on myös yksi summassa ostettu dekkari, joka kietoi otteeseensa, ja tuli uniinkin. 




Viisi materialistista joululahjatoivetta

Kaksi samanlaista pussilakanasettiä
Kaksi Taimi-koristetyynynpäällistä
Paola Suhosen Lento-palovaroitin
Aku Ankan taskukirjoja
Lisää Läckbergejä


Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä

Fjällbacka
Berliini
Lontoo
Sydney
Koli

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua

Kiltti
Luova
Herkkä
Ystävällinen
Salaperäinen


Viisi elämänohjetta, jotka antaisit muille

Yritä nähdä pintaa syvemmälle. Ihmisten käytöksellä on syynsä, ja minusta on mielenkiintoista pohtia mikä saa ihmisen toimimaan tietyllä tavalla. Vaikka yrittäisikin ymmärtää esimerkiksi väkivallantekijän taustoja, niin se ei tarkoita sitä, että hyväksyisi itse teot. Sosiaalisen elämän lisäksi lukeminen auttaa kehittämään empatiakykyä ja antaa uusia näkökulmia. 

Älä tuomitse tuntematta. Yritän pitää tämän kirkkaana mielessä sekä siviilissä että työelämässä. 

"Virheellisiä ja epätäydellisiä asioita pitää opetella rakastamaan, ja virheet pitää antaa itselleen anteeksi. Katumus ei muistuta meitä epäonnistumisesta, vaan siitä, että pystymme parempaan." En tiedä missä vaiheessa katumisesta on tullut negatiivininen asia ja lähestulkoon tabu, sillä em. sitaatin valossa se on vie eteenpäin. 

Pysähdy ja anna aikaa. Työnarkomaanius on hyväksyttävin riippuvuus, sitä ihaillaan ja siihen kannustetaan. Lepäämiselle, perhekeskeisyydelle ja oman ajan arvostamiselle piti keksiä vieraskielinen termi, downshiftaaminen, jotta siitä saatiin edes himppusen katu-uskottavampi ja hyväksyttävämpi.

Ole itsesi paras ystävä. Tämä tärkeä ohje tahtoo toisinaan unohtua... Joskus olisi hyvä katsoa elämäänsä ulkopuolisen silmin, ja pohtia mitä siitä ajattelisi, jos näkisi oman ystävänsä toimivan, kuten itse toimii. Itselle kannattaisi myös puhua kannustavammin ja olla armollisempi.

Ps. Katsokaa, mitä löysin pääkirjaston "ota tai jätä" kirjahyllystä! Yksi joululahjatoive toteutui jo nyt. Jeij! :)


Post post scriptum. Katsokaa miten ihanan ja samalla hulvattoman nimpparikortin sain kotiväeltä. Taavi-kissakin oli laittanut tassunsa peliin! :D
Heijastava kettukoru on aiemmin mainitun Riitta Paanasen käsialaa, lisätietoa tuotteista löytyy Korusteen omilta sivuilta.

En kestä tuota käpälää! :D


3 kommenttia:

S kirjoitti...

Hei vaan ja kiitos itsellenne :) Jospa tämä taas sisäänkirjautuminen taas pelittäs, kun on ässä hihassa...

Anonyymi kirjoitti...

Erityiskiitos "Viisi elämänohjetta,jotka antaisit" - osiosta. Tuota listaa kannattaisi silloin tällöin kerrata; ehkä silloin osaisi taas hetken paneutua toisenkin osaan elämässä.

S kirjoitti...

Kiitoksia kommentista, ja mukavaa, että löytyy saman ajatusmaailman jakavia lukijoita :)