perjantai 8. helmikuuta 2013

Sisustuits!

Kokosin tähän postaukseen muutamia viime aikaisia sisustushankintoja, "vanhimmat" ovat joulukuulta ja uusin helmikuulta. Pilviverhon takaa pilkottava aurinko herättää minussa joka keväisen (20päivää aikaa!) valkoisen kaipuun. Tekisi mieli pistää koko sisustus puolen vuoden ajaksi uusiksi, mutta tuskin ryhdyn niin kunnianhimoiseen projektiin tänäkään vuonna. Muutamia väripilkkuja on kuitenkin sisustuselementtien joukkoon eksynyt.

Kävin joululomalla tonkimassa emoni savipajan uumenia ja kotiutin sieltä ihastuksen huokailuja huulilta kirvoittavan, erikoiseen lasitteeseen verhoutuneen purkin. Miulle tulee tuosta muodosta mieleen Nalle Puhin hunajapurkit. 


Saviruukku M-L Sirkka -12
Äidin pajalta löytyi myös tämä aarre, lasipurkki, jonka etiketin edesmennyt isänäitini, Liisa, on kirjoittanut lähes 23 vuotta sitten. Laitoin purkkiin osan puikoistani ja virkkuukoukkuni, sillä mummukin tykkäsi neuloa. Ehkä jotain sorminäppäryyttä olisi siirtynyt noiden vadelmien mukana myös minun kätösiini.


"Vattua 20.8.90 Soile"
Tää seuraava on taas niin mua! :D Vein männä viikolla metallijätettä kierrätykseen ja siellä roskiksessa pönötti tommonen mielenkiintoisen näköinen...juttu. Lähdin jo pois, mutta päädyin kuitenkin kääntymään kannoillani ja palasin tutkimaan kapistusta. Pohja on vähän lytyssä ja siinä on semmonen ihmeellinen törö; mietin, että voisko toi olla jostain retkikeittimestä? Toin astian kotiini ja nyt varron inspistä, että mitä sillä loppupeleissä teen, kahva onneksi lisää käyttömahdollisuuksia.


Random kippo killumassa
(Ja koska mua ainakin jäis lukijana kaivelemaan, että "Miltä se törö oikein näytti. Tunnistaisin esineen varmasti, jos kirjoittaja olisi vaivautunut laittamaan kuvan kämäsen selityksensä sijaan." Joten laitan varalta kuvan siitäkin. Noin.)



Ja sitten takaisin niihin esineisiin, joiden käyttötarkoituksen tiedän. Kuten kerrottua, sain marraskuussa synttärilahjaksi Siniltä&Viiviltä lahjakortin AmandaB-sisustusliikkeeseen. Olen keräillyt erilaisia kehyksiä ja kuvia ja tarkoitukseni on koostaa niistä tauluseinä. Sitä tarkoitusta silmälläpitäen hamstrasin neljä tällaista hopeista pikkupeiliä.


Pikkupeilit 2€/kpl
Sekä nämä viehkot sarvipääkehykset. Tulen mitä todennäköisimmin maalaamaan nämä mustiksi tai hopeisiksi, riippuen hieman siitä millaiseksi sekalaisista kehyksistä ja kuvista koostuva kollaasini alkaa muodostumaan. Kuvat leikkelin Make Up Storen kuvastosta.


Kehykset 7.95€/kpl
Alla olevan taideaarteen sain iki-ihanalta pikkusiskoltani joululahjaksi. Tämä mahtityö vartoo vielä peilin päällä arvoistaan kunniapaikkaa.

"Luiden itku" Heli Vatanen -12
Ps. Miun tulilatvat intoutuivat jo kukkimaan :)




4 kommenttia:

-Damnation- kirjoitti...

Aivan JÄRKYTTÄVÄN hieno toi siun pikkusiskon piirrustus!!!!! Oon kade :D

S kirjoitti...

Siskoni siis osti minulle tuon grafiikantyön joululahjaksi. Osaa hän itsekin taiteilla, mutta tuo työ ei ole siskoni käsialaa :)
Kenties ilmaisin asian hieman epäselvästi ;)

Anonyymi kirjoitti...

Onpas sinulle kasautunut somia tavaroita:) Tietysti hellyttävimmät olivat Marjan hinajapurkki ja Mummun vattupurkki...
Sitten kovasti tiirasin, näkyykö törössä reikiä. Jos olisi niin se voisi olla höyryventtiili? jonka joku on astunut littuun. Sopisi kaasunaamarin kaveriksi? -L-

S kirjoitti...

Kävin tutkailemassa mysteerikippoa tarkemmin, eikä siinä ollut pohjassa reikiä. Ja kaasunaamari on tuon hyllyn ylimmällä tasolla, ovat siis jo melko liki toisiaan.