lauantai 7. tammikuuta 2012

BANG!-livelautapeli

Ajattelin kertoilla teille hieman kuinka eilen järjestetty livelautapelimme kanssa kävi. Alla on lainaus mainoksesta, jotta saatte jonkinlaisen käsityksen mistä kaikessa on kyse.


(Ähpuh, en saa tuota tekstin taustaa pois eikä sopivaa väriäkään ole valikossa... Bear with me.)


"BANG! sijoittuu villin lännen kapakkaan, jossa Slow Johnes, Can-Can Jane, Jay Bee ja Blant Eastwood ottavat mittaa toisistaan. Ryöstösaaliin jakaminen ei näytä olevankaan niin helppoa kuin luulisi ja jokaisella heistä on omat päämääränsä ja salaisuutensa kannettavanaan. Heitä kuitenkin yhdistää se, että he kaikki ovat valmiita tarttumaan aseisiin pitääkseen huolta omista oikeuksistaan. Kuka saa rahat itselleen ja kuka ehkä joutuu maksamaan hengellään ahneudestaan?"


Kellon lähestyessä puoltapäivää, olimme työryhmän kanssa hieman huolissamme, sillä ennakkoilmoittautuneita oli vain yksi. Pienen tapahtumapaikalla kiertelyn jälkeen saimmekin ensimmäiseen peliin tarvittavan osallistujamäärän ja pääsimme aloittamaan. Pelien edetessä improvisaatiomme ja kommunukointimme muiden "pelinappuloiden" kanssa kehittyi ja kaikkien persoonallisuudet saivat enemmän syvyyttä. Pelaajiakaan ei enää tarvinnut houkutella sanan kierrettyä Kinkkuconin osanottajien keskuudessa. Lopulta kävikin niin,  ettemme enää pystyneet vastaanottamaan kaikkia halukkaita kokeilijoita, sillä kuuden tunnin sisällä tehdyt viisi esitystä alkoivat verottaa meidän näyttelijöiden voimia. Voin sanoa etten ihan heti lähtisi uudestaan moiseen rutistukseen, vaikka se hauskaa olikin.


Oma roolihahmoni oli Mr. Handsome Jay Bee, joka oli siis todellisuudessa Joulupukki. 


Jay Bee
Rutistuksen jälkeen olisi uni maittanut, mutta päätimme kuitenkin lähteä juhlistamaan onnistunutta suoritustamme kaupungille. Nautiskelimme Bierstuben tunnelmasta, Intron ihanuudesta sekä Pannuhuoneen salamyhkäisyydestä. 

Bierstubesta

Bierstubesta

Pannarilla (Rappa)kaljan kimpussa
Aamulla singahdin virkeänä töihin ja harrastin sielläkin pantomiimia venäläisasiakkaiden kanssa. Kielimuuri tuppaa välillä olemaan aika korkea...
Hommat hoidettuani käväisin hakemassa akvaariokaloille matoja (niiden lasikodissa on taas ainakin neljä uutta miekkapyrstölasta, kaks kirkasta ja kaks  mustaa <3) sekä hämähäkille puruja. 

Kirjakaupan alesta poimin matkaani kasan siveltimiä ja muutaman taulupohjan. Vanhat siveltimeni olivat aika kärsineitä ja osan olin sotkenut liimaan askarrellessani, ihmekös jos niillä rotjaaminen ei oikein innostanut.  Ajattelin viettää ainakin osan yöstä maalihuuruissa, sillä karvalapsilauma saapuu huomenna takaisin "mummolasta" ja silloin harrastaminen vaatii hieman enemmän kärsivällisyyttä ja varovaisuutta. ;)


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Sinulla on siis tuo maalaamisen "sukuvika" (tähän sisältynee myös kalligrafia)- hyvä. Haluaisinp anyt tietää, mikä on Sinulle rakkain aihe maalatessasi? utelee Leena.

S kirjoitti...

Ei mulla oikein ole lempiaihetta, kun ne päässä olevat kuvat ei oikein taho siirtyä semmosina paperille. Rotjailen vaan ja katon mitä paperille ilmestyy :)