sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Industrialvalaisin

Ajattelin omistaa tämän postauksen uusimmalle löydölleni, industrialvalaisimelle. (Tai karjavalolle, kuten äiti sanoi. Se ei vaan jostain syystä kuulosta niin...sisustukselliselta.) En malttanut odottaa päivän valkenemista, vaan räpsin kuvat samantien. 

Isä tuli lauantaiaamuna hakemaan minut kotiin ja pysähdyimme Rautalammille ostamaan kalaa. Huomasin riemukseni, että samassa pihapiirissä sijaitseva Rautalammin Wanhan Tawaran kauppa oli avoinna ja pinkaisin saman tien sisälle penkomaan. Olin jo aikeissa lähteä pois, kun huomasin tämän valaisimen killumassa katon rajassa. Ajattelin, että se sopisi kyökkini koristeeksi, kaiken muun kummallisen ja epäkeittiömäisen tavaran joukkoon ja toisi sinne ripauksen sitä teollisuushenkeä, jota olen aiemmin peräänkuuluttanut. Hintakaan ei päätä huimannut, sillä pulitin valaisimesta 8,50 euroa.

Valaisin 8,50€
Koukullinen karjavalo
Esittelin löydöstäni isälle ja, kenties hieman käytännönläheisempänä henkilönä, hän kysyi toimiiko lamppu. Katsoin häntä hölmistyneenä, sillä moinen ajatus ei ollut käynyt pienessä mielessänikään. Ostin valaisimen koristeeksi, joten sen toimivuus/toimimattomuus ei vaikuttanut ostopäätökseeni. Kotiin päästyämme päätimme kuitenkin testata valaisimen kunnon ja kas kummaa! Se toimi! Käyttömahdollisuudet lisääntyivät huimasti, sillä somisteeksi tarkoitetusta hankinnasta tulikin käyttöesine. 

Se toimii!
Lopullisessa sijoituspaikassaan olohuoneen ikkunassa

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moalimanhieno lamppu! ja kun on vielä toimiva! Nuo olivat todellista käyttötavaraa ennen muinoin (vielä 20 v sitten). Muistelen täällä EHKÄ nähneeni tuon serkun... -L-

S kirjoitti...

Eekö vuan ookin! Isäkin ois voinut ottaa moisen omaan käyttöönsä, jos niitä ois ollu useempi myynnissä. :)