maanantai 13. elokuuta 2012

Sommaren är kort

Sinne hujahti minilomani :/
Viikon alun vietin kotona nautiskellen joutenolosta, mutta jo tiistaina piti vastata maantien kutsuun ja suuntasin kotikonnuilleni, pois aika ajoin niin tukahduttavasta kaupungista.

Keskiviikko ei ollut säänsä puolesta mikään paras ulkoiluun, joten päätimme siirtää toivomani marjastusreissun tuonnemmaksi. Sen sijaan kävimme äidin kanssa läpi kirpparille tarkoitettuja vaatteitani ja yllätyksekseni mahduin taas vanhoihin housuihini. Raahasin siis pussukallisen omia kuteitani takaisin kotiin... Päikkäreideni jälkeen pesue alkoi olla koossa ja suuntasimme porukalla entisen luokkakaverini Anssin (ja Jarkon) pyörittämään Kivisalmen Kievariin burgereille.

Mua pyydettiin joskus ottamaan myös yleiskuvia paikoista, eikä vaan yksityiskohdista, mutta unohinpa jälleen... Tämä kuva on siis lainattu Kievarin Facebook-sivuilta.

Jytky on nimensä veroinen

Perusburgerin kimpussa
Paikalta löytyy myös Suomen pienin kyläkauppa, jolla on kokoa noin neliön verran.


Tippikupin koossa ei olla pihistelty

Illalla kävimme sulattelemassa ruoka-annoksia urheilukentällä pesiksen ja hölkkäilyn merkeissä. Kotiin palattuamme hupsuttelimme kakkukoristeen kanssa ja otimme eläimistä ylioppilaskuvia.


Kiittäen, Taavi


Nätti tyttö
Kotona käydessä yksi ehdottomista kohokohdista on päästä löylyihin rentoumaan. Olisihan täällä kaupungissakin mahdollista varata saunavuoro, mutta ei siellä ole lainkaan yhtä mukavaa istuskella, kun saa koko ajan vahdata kelloa, että ehtii ennen seuraavaa saunojaa alta pois.
Puusaunan jälkeen olikin nautinnollista vilvoitella patiolla samettisessa elokuun yössä, katsella yöperhosten huoletonta tanssia valokiilassa ja tuntea kuinka leppeä tuuli tuntui vievän osan huolista mennessään. Ennen nukahtamista käperryin peiton alle ja katselin ikkunan takana välkkyviä elosalamoita.

Torstai valkeni viileänä, mutta tyynenä. Verkkaisen heräämisen ja runsaan aamupalan jälkeen lähdimme käymään Galleria Kävyssä, jossa on esillä graafikko, kuvataiteilija Outi Markkasen ja hänen mielisiskojensa yhteinen taidenäyttely. Nappasin paikanpäältä muutaman kuvan, jotta voin lennättää teidätkin pienelle taidematkalle kotisohviltanne.


Anna Wildrose
Yksityiskohta ylläolevasta teoksesta
Gallerian alakerrassa on myös sievä pikku kahvila nimeltä Sata Kuppia. Toivoisin, että omassa kodissani voisi vallita joskus samanlainen tunnelma kuin tuossa huolella somistetussa huoneessa on.

Kahvila Sata Kuppia

Ostin itselleni kahvilan vieressä sijaitsevasta Käpäläkaupasta vedoksen Outi Markkasen kirjasta Unieläimiä. Kuvassa on Kurnau ja pieni kimeä Hui. Olen saanut lapsena kyseisen kirjan taiteilijalta itseltään ja viehtymys noihin kuviin tuntuu säilyneen aikuisuuteen saakka.

 Outi Markkanen- Kurnau ja pieni kimeä Hui
EDIT. 15.2.2013 Sain blogini ulkopuolelta viestiä, että tässä jutussa on taitelijat ja työt vinksahtaneet pois paikoiltaan. En saanut korjauslistaa, joten jouduin ottamaan sekä taitelijoiden että töiden nimet kokonaan pois paria poikkeusta lukuunottamatta. Pahoittelut, että käsin tekemässäni listassa oli virheitä, tarkoitukseni ei ollut pahoittaa kenenkään mieltä eikä antaa väärää informaatiota. Haluaisin myös muistuttaa, että kenen tahansa on mahdollista kommentoida blogiani palveluun kirjautumatta, nimimerkkiä vain kehiin, niin erotamme anonyymit toisistaan! :)

Taidetuokin jälkeen pääsimme vihdoin rymyämään metsään, tarkemmin sanottuna vattupuskiin. Onnistuneen marjastusreissun päätteeksi koukkasimme vielä Konneveden Kotiseutumuseon kautta ja kävimme silittelemässä lampaita.


Idylli
Sisko syöttää lampaita

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei; ´vapaana´ vietettävä kesä voi olla lyhyt, mutta toiminnoiltaan erittäin täynnä ytyä! Maaseutu ympäristönä antaa niin paljon mahdollisuuksia, luonto ja eläimet sekä sisä- että ulkosellaiset :) ensisijaisina ja sitten hyvänä lisänä omat rakkaat unohtamatta muita mukavia ihmisiä. Ja mailla törmää sopivasti taiteeseenkin, siihen pienimuotoisuutensa takia vähemmän pönöttävään. Oli taas mukava matka "siivelläsi" ! -L-

Anonyymi kirjoitti...

Hei! oli terkut jo päivällä, mutta robottivahti hyljeksi meikää..
Mutta järjestys oli/on tämä: ensin ne pienet söpöläiset, omat rakkaat ihmiset ja sitten muut mukavat.. Eli tyylissä löytyy! yo- kuvissa ripset suorassa (hehheh), sitten ne suloiset lampaat OIKEASSA ympäristössä (kuin meidän Piko ennen). - Kesällä maaseutu on myös täynnään hyviä taiteenlajien katselmuksia; pienesti ilman isoja kulisseja ja pönötystä tarjottuna meille, jotka emme etäälle pääse. Eli kiitokset taas Sinulle, kun näin otit ´siivelle´ mukaan! -L-

S kirjoitti...

Hei L, mulla on kommenttien valvonta käytössä, eli robottivahti olenkin minä! :) Jos teksti ei siis heti näy, niin en ole ehtinyt vielä hyväksyä sitä.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Jälkikommentti pariin juttuun. Olen edelleen sitä mieltä, että hieno oli se (mörkö)autojen kaksipyöräajo. Mutta katseleppas Museon lampaiden askellusta: siinäpä on AITOA luonnollista liikettä! Toivon, etteivät ihmiset loukkaantuisi tästä, mutta minusta sulokkuus on ainoa oikea sana kuvaamaan heitä. Kuvakulma on osunut kohdalleen heidän tullessaan niin somasti vinossa navetan takaa...-L-