maanantai 6. elokuuta 2012

Ommoo lommoo

Hellurei!

(Miten tämä blogin kirjottaminen voikin olla taas näin hankalaa?! Juttuja ja motivaatioita ois, mutta tekniikka ei pelaa haluamallani tavalla. Kuvanlisäys ei meinaa onnistua, tekstit katoilee jne... )

Mulla alko lauantaina viikon mittainen loma ja tuntuu, että näinä parina päivänä on tapahtunut enemmän kuin koko typeränä kesänä. Työvuoron jälkeen sain seurakseni jyväskyläläisen kuoman, Paulan, jonka kanssa ehdimme vaihtaa kuulumisia muutaman tunnin ajan ennen kuin hänen piti jatkaa matkaansa.

Olimme juuri kipuamassa asunnolleni kolmanteen kerrokseen, kun yhdellä tasanteella silmiimme osui seinää vasten pelokkaasti painautunut kissa. Menin lähelle ja kun kissa ei vaikuttanut aggressiiviselta, uskalsin silittää sitä. Nostin missen varovasti syliini ja kannoin sen kotiini. Käytävässä tuli vastaan muutama tyttö ja kyselin heiltäkin sattuisivatko he tietämään kenen katti mahtaisi olla. Kun tietoa ei ollut, ilmoitin vain, että mikäli joku sattuisi tiedustelemaan lemmikkiään, niin he osaisivat opastaa oikean oven taakse.
Olihan todennäköisintä, että kisu olisi samasta talosta, sillä ulko-ovemme ovat aina lukittuina. Näin ollen päätin rajoittaa etsinnät ensi alkuun omaan rappuun. Olin juuri viemässä lappua alakerran ilmoitustaululle, kun näin miehen pyrkivän yhteen asunnoista. Juoksin hänet kiinni ja kerroin löydöstäni. Mies pyyhkäisi helpottuneena hikeä otsaltaan ja ilmoitti samalla, että häneltä sattuu uupumaan yksi kissa. Harpoimme yhdessä raput yläkertaan ja sisälle päästyämme mies alkoi houkutella Sissi-kisua matkaansa. Neiti oli vielä hieman järkyttynyt kaikesta kokemastaan eikä antautunutkaan suosiolla matkaan. Mies lähti noutamaan puolisoaan ja sillä aikaa minä sain lepyteltyä Sissiä sen verran, että se antoi taas ottaa syliin. Kissa rintaani vasten riensin jälleen kerran rappuset alas asunnolle, josta se oli päässyt karkaamaan. Iloinen äiti otti tyttärensä kissan huojentuneena vastaan ja sain kiitosten lisäksi palkkionkin. Jäin jopa vähäksi aikaa istumaan iltaa hauskan pariskunnan seuraan.

Sissi-kissi seikkailee
Kotiin palattuani leivoin mansikkapiirakkaa ja odottelin toista vierasta saapuvaksi. Ilta päättyi odotetusti kyyneliin ja haikeisiin jäähyväisiin...

Sunnuntaiaamuna muistelin aiemmin viikolla saamaani kutsua lähteä Maarianvaaran kesäteatteriin Kaaville ja päätin tarttua tilaisuuteen. Elämähän jatkuu surusta huolimatta ja sitä rataa.

Onnistunein ilmein: Janne, Tuomo, "robotti" ja Reino

Erkki Räsänen Maarianvaaran kesäteatterissa
Viihdyttävän ja taidokkaan esityksen jälkeen suuntasimme jatkamaan sukulointia tädilleni.

Osa kokoonpanosta lähti kahvittelun jälkeen takaisin Kuopioon, mutta me neljä jäljelle jäänyttä halusimme vielä jatkaa iltaa. Päädyimme uimarannalle, jossa räpsimme kuvia. Olin pukeutunut harvinaisen vaaleasti, vetäisin H&M:n mekon seuraksi vielä valkoiset stay-upit ja DinSkon korkkarit. Epäilyni asuvalinnasta hälvenivät, kun sain paljon positiivista palautetta erilaisesta tyylistä.

Vedenneito

Mirja
Tähän asti kaikki sujuikin leppoisissa ja hilpeissä merkeissä, mutta...aina on se olemassa pirullinen mutta. Laiturin nokasta huomasimme lähestyvät vesiskootterin ja päätimme vilkuttaa kuskille. En tiedä miten mies tulkitsi viattoman tervehdyksemme, mutta takaisin vilkuttamisen sijaan hän käänsi menopelinsä meitä kohti, kaasutti ja roiskautti vesiseinämän niskaamme.


Tämä on ilmeisesti pahimman luokan kettuilua jonkun mielestä?

Sieltä kurvataan kostamaan
:<
Janne ja Tuomo seisoivat onnekseen kauempana ja selvisit välikohtauksesta kuivin vaattein.

Tämä "vettä kengässä"-leikki ei ollut yhtään hauska
Tuli väkisinkin mieleen, että millainenhan tuo mies on auton ratissa. Ajaako hän päälle, jos joku sattuu heilauttamaan kättään?! Vaikka mitään vakavaa ei tapahtunutkaan, niin olimme silti hieman järkyttyneitä moisesta käytöksestä.

5 kommenttia:

-Damnation- kirjoitti...

Eihän Vedenneito pieestä kastumisesta voi pahastua ;) Mut joo, aika törkee tyyppi kyl! Ja voi että miten ihanaa, että kadonnut kissi löysi pian kotiin :)

S kirjoitti...

Tykkään uimisesta ja suihkussa lotraamisesta, mutten tykkää, jos kastun vaan vähän. Ymmärtäsin moisen käytöksen ehkä joltain kakaralta, mutta että aikamies käyttäytyy noin...

Juu, Sissi palas aika sukkelaan reissultaan. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Tuttuja näkyi!!! teatterireissulta.
Hyvä asia oli tuo Sissi-kissin löytäminen; niin moni pikkuystävä joutuu kärsimään, kun ihmiset eivät välitä auttaa niitä tuollaisissa tilanteissa.
Ja Kaavinjärvi on kaunis; siinä on jo maisemaa kerrakseen -mikäli on halua nähdä se. Tietenkin siitä voi nauttia myös tekniikan avulla/voimin. Mutta lieneeköhän ajelehtija ollut kuitenkin hiukan yksinäinen ja siksi vähän hölmöillyt, ehkä mahdollisia ystäviään etsiessään. -L-

S kirjoitti...

Oli sillä miekkosella myös nainen kyydissä... Tiiä häntä kumman idea se loppupeleissä oli. Kaipa noita kuomia helpomminkin saisi ;)

Anonyymi kirjoitti...

Tätä juttua kannattaisi tietyn viitteen suhteen hyödyntää. Komeita miehiä napsahtaa ruutuun. Valitettavasti vain yksi heistä ´saadaan kiinni´. Mutta mahdollisuutta kannattaa kokeilla. Siispä napsauta "Reino" ja takuulla yllätyt!!