maanantai 28. toukokuuta 2012

Ikearaportti, osa 2

Kaipa tää kakkososakin on tehtävä vaikka matskua ei kauheasti olekaan. Miun Ikea-urakka nimittäin loppui yllättäen jo toisena päivänä, sillä meidän aikatauluja muutettiin niin etten päässytkään enää perjantaina ja lauantaina töiden takia paikalle. Harmillista sinänsä, olisin jaksanut vielä leikkiä kotia. 


Torstaiaamu aloiteltiin edellisenä päivänä hyväksi havaitun "ohjelman" muodossa, eli sänkyjen koeponnistamisella. Saimme jälleen kuulla muutamat mukahauskat murjaisut miespuolisten shoppailijoiden suusta (kuten "sinne viereenhän saa varmaan tulla" tai "millos ne sänkynäytökset alkaa"), joku taisi räpsiä kuviakin. 


Aito aamunaama
Torkkujen jälkeen muutin enemmän oman näköiseen asuntoon, ainakin noin värimaailmansa puolesta. Vietin rauhallisen aamupäivän lehtiä lueskellen ja töihin valmistautuen.


Leikkikoti nro 2

Lounaan jälkeen minun oli sanottava haikeat hyvästit ja singahdettava jälleen oikeisiin töihin, jossa torkkumista ei taidettaisi katsota hymyssä suin. ;)


Tätä klikkaamalla pääset Savon Sanomien sivulle, jossa on videomateriaalia avajaisista. Meidän porukasta näkyy tasan yksi immeinen sängyllä lueskelemassa.


Että sen pituinen se.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Ikea 2:sta: taisivat markkinavoimat ottaa Ikean heti hyppysiinsä,koskapa siellä on jouduttu aikataulumuokkauksiin. Sitä taustaa vasten se "oma työ" on sittenkin arvokas asia. Se perinteinen kylmä Urpon-päivä oli poikkeuksellisen lämmin; niin säätilaltaan kuin tunnelmiltaankin.
Oli mukava tavata! Kiitoksin -L-

S kirjoitti...

Mie en tarkalleen tiedä oliko se henkilökunnan toive, että olisimme myöhemmin paikalla vai porukan oma. Kummin tahansa, niin mulle se oli epäsopiva muutos.

Oli kiva, kun kävitte, tervetuloa vaan uudelleenkin! :)