maanantai 6. helmikuuta 2012

Please, stand up!


Kertoilenpa teille taas kuinka viikonvaihteeni sujui. 
Perjantaina 3.2. tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun hain Miron eli pikku Vitsauksen kotiin. Auringonkierto sitten ajelin lumimyräkässä, pimeällä jäätiellä kohti Vehmersalmea ja onnistuin eksymään pariinkin otteeseen. Viimein perille päästyäni minua odotti Tiramisu neljän suloisen ja yhden rasavillin kissalapsen kanssa. (On ne kaikki tuossa kuvassa, toinen oranssi on suurimmaks osaks sisaruksensa alla.) Alunperin tarkoitukseni oli ottaa valkoinen poika kotiin, mutta kohtalo saneli toisin ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi raitapaitainen vintiö.


Tiramisu ja pesue, kuva Moona K.
Kulunut vuosi on ollut tapahtumarikas minimissen kanssa. Ollaan reissattu yhdessä ainakin parintuhannen kilometrin verran, käyty yökyläilemässä sekä  kissallisissa että kissattomissa kodeissa, muutettu, asuttu vuoroin kahdestaan, vuoroin Leevin ja Taavin kanssa. Nyt kun pentuvaiheen uppiniskaisuus ja suoranainen kurittomuus ovat jääneet taakse, on alkanut osa-aikainen uhmatuhmailu. Munkin taloudessa on jopa kaks sääntöä kissoille: kaiuttimia ei saa raapia ja akvaarion päällä ei saa olla. Miron mielestä siinä on ainakin yksi rajoite  liikaa, edes uintireissu kalojen valtakunnassa ei saanut järkeä pieneen mieleen! :D


Kidius helmikussa 2011
Nyytti 
Pienen pieni ja suuren suuri ensimmäisenä päivänä

Leevi ja lilla pikkarainen

Pus!
Helmikuussa 2012
Lauantai-iltana suuntasin Introon räkättämään kikattelemaan koomikoille. Valokeilaan astuivat Risto K. Järvinen, Anders Helenius, Sami Hedberg sekä lisänä open mic Ali Jahangiri. Olen käynyt ennenkin katsomassa stand up-esityksiä ja aina se on yhtä tuskallista. Poskiin sattuu, kurkkua aristaa, valuneet meikit luovat möyhennetyn lähiömutsin lookin ja keuhkoputki vuotaa verta huutonaurun seurauksena. Silti, uudelleen on aina päästävä. Tuosta setistä eniten mieleen oli Anders Helenius; jos tietää Bamsen, maailman vahvimman (ja kilteimmän) nallen, sulkeutuu välittömästi suosiooni.


Kuvitelkaa esiintyjät tuohon, kiitos!
Jos mielikuvitus ei yksin riitä, niin alta saa hieman osviittaa herroista. Ja koska olen kaiken hyvän lisäksi myös armoitettu valokuvaaja, niin päädyin jälleen ottamaan viitisen kuvaa koko illasta, "näissä on varmasti käyttistä." Ehm...


Feast your eyes upon these!


Afrikkalaisen heimovaimon, kylän synnyttäjän vartalolla varustettu , Bamselle kateellinen Anders Helenius
Violetin ystävä, Sami Hedberg
Kaiken sen ilon ja naurunremakan yllä leijaili kuitenkin tumma varjo. Pekka Jalava, mies, jonka ansiosta edes tiedän mitä stand up tarkoittaa, kuoli tammikuun lopulla 35 vuoden iässä. Olen siitä kiitollinen, että sain nähdä hänet esiintymässä kahteenkin otteeseen. Olen myös yllättänyt siitä kuinka syvästi hänen poismenonsa kosketti minua jo monia tuttavapiirissäni. Lähetimmekin kostunein silmänurkin Pekalle raikuvat aplodit koko yleisön voimin. Lepää rauhassa!

5 kommenttia:

henni kirjoitti...

Tuo Pekka Jalavan poismeno oli kyllä kaikinpuolin järkyttävä uutinen :( Pekka oli yksi mun suosikeistani koko stand upin kentällä, ja samoin minä oon tosi kiitollinen, että pääsin edes kerran hänen keikalleen. Harmi etten sitten ehtinyt poikaystävää keikalle viemään...

-Damnation- kirjoitti...

Ihania kisuja! ^_^

S kirjoitti...

henni Me käytiin silloisen avokin kanssa ja hän sai keikalla Pekan toimesta liikanimen "Rasputin". :P

-Damnation- Eikö vuan!

Anonyymi kirjoitti...

Hei; tunnen Bamsen! Ja tunnistin pikku-Miron kotouttamiskuvassa isoa kalakukkoa muistuttavan vartalomallin jo miehistyneellä kisulla. Semmoinen talvenaikainen kehonrakentaja meilläkin asuu.. Leena.

S kirjoitti...

Mainiota Leena! Vaikkakin olit suosiossani jo ennestäänkin. :)
Miron mielestä kehonrakennusmateriaalia ei ollut tarpeeks tarjolla, joten se opetteli tiirikoitumaan ruokakaappiin ja järsi naksupussiin reiän. Mietinkin, että miks se näyttää yhtäkkiä pulskistuneen, vaikka pyrin antamaan aina saman verran pöperöä. Eilen se näki vilaukselta uuden ruuan säilytyspaikan ja pian alko mussutus kuulua siitäkin jemmasta. Nyt ne on kolmannessa paikassa ja pönkkä eessä. Mahoton :)