keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Elämän pieniä iloja

Miekin päätin tarttua tähän hyvää mieltä nostattavaan haasteeseen, jossa piti poimia Just little things-sivustolta kymmenen mieltä piristävää asiaa. 


Muun muassa nämä asiat lämmittävät sydänalaani.



Se ääni, joka kuuluu, kun roskat kilisevät imurin putkeen. Onneks on kissoja, niin hiekkaa on kaikkialla, joten saan nautiskella tästä äänestä usein.



Kun kuulet uuden kappaleen ensimmäisen  kerran ja rakastut siihen välittömästi. 


Helpotuksen tunne, kun löydät jotain, joka on ollut hukassa. 



En oikein tiedä miksi tykkään tästä, mutta minua ilahduttaa, kun bussi- ja rekkakuskit moikkeilevat toisiaan. Ehkä haluaisin itsekin kuulua johonkin vilkutteluporukkaan.




Kohta pääsee upottamaan sormet multaan ja istuttamaan pikkuruisia siemeniä. (Ja sitten alkaa se joka kesäinen parvekkeen haikailu...) 

 


Lempisarjan uuden jakson katsominen elähdyttää. Pitäs vissiin olla kiitollinen, että tämä on nykysin melko hankalaa. Aina on iltasin jotain tähellisempää tekemistä, kun venytellä hautovan kanan lailla takapuolta sohvaa vasten. (Tässä neula, voitte puhkaista sielunne silmän.)




Yllätyin, kun löysin tämän satojen kivojen juttujen joukosta, joku muukin siis pitää vanhojen kirjojen tuoksusta. 



Se ihana tunne, kun saa kömpiä takaisin lämpimien vällyjen väliin.




Tämä nyt vaan on niin söpöä ja hellyyttävää, kun kissit käpertyy viereen.




Ilmaiset tavarathan on aina kivoja, mutta tämän valikoin joukkoon myös siksi, että se toimii mainiona aasinsiltana. Sain viime viikolla työkaveriltani hassut keinukengät (kiitos S!), joiden pitäisi auttaa parantamaan ryhtiä ja ties mitä, kun vaan köpöttelee niillä.


Näillä kiikuttelen menemään
Sain myös rusketuspillereitä! :'D Nyt tuli paketti oikeaan osoitteeseen... Tässä alkoi herätä epäilys, että koitetaankohan miusta muokata paremmin massaan sopivaa, kun sain noiden lisäksi sen parturilahjakortin joululahjaks (olikohan sillä tarkoitus blondata koko pää pelkkien raitojen sijaan?), pinkkiä saippuaa, kultasia meikkejä... Iip!


Kissoillakin oli mukava aamuherätys, kun vastapäisen talon katolta tiputettiin lumia. (Ja minä näpsin muka huomaamattomasti kuvia ja koitin olla vaikuttamatta joltain kamalalta stalkkerilta.)


Älä huoli huoltomies, en tiedä missä asut!

Ja loppuun muutama kuva miun uudesta lemmikistä, karvaboasta.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Please, stand up!


Kertoilenpa teille taas kuinka viikonvaihteeni sujui. 
Perjantaina 3.2. tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun hain Miron eli pikku Vitsauksen kotiin. Auringonkierto sitten ajelin lumimyräkässä, pimeällä jäätiellä kohti Vehmersalmea ja onnistuin eksymään pariinkin otteeseen. Viimein perille päästyäni minua odotti Tiramisu neljän suloisen ja yhden rasavillin kissalapsen kanssa. (On ne kaikki tuossa kuvassa, toinen oranssi on suurimmaks osaks sisaruksensa alla.) Alunperin tarkoitukseni oli ottaa valkoinen poika kotiin, mutta kohtalo saneli toisin ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi raitapaitainen vintiö.


Tiramisu ja pesue, kuva Moona K.
Kulunut vuosi on ollut tapahtumarikas minimissen kanssa. Ollaan reissattu yhdessä ainakin parintuhannen kilometrin verran, käyty yökyläilemässä sekä  kissallisissa että kissattomissa kodeissa, muutettu, asuttu vuoroin kahdestaan, vuoroin Leevin ja Taavin kanssa. Nyt kun pentuvaiheen uppiniskaisuus ja suoranainen kurittomuus ovat jääneet taakse, on alkanut osa-aikainen uhmatuhmailu. Munkin taloudessa on jopa kaks sääntöä kissoille: kaiuttimia ei saa raapia ja akvaarion päällä ei saa olla. Miron mielestä siinä on ainakin yksi rajoite  liikaa, edes uintireissu kalojen valtakunnassa ei saanut järkeä pieneen mieleen! :D


Kidius helmikussa 2011
Nyytti 
Pienen pieni ja suuren suuri ensimmäisenä päivänä

Leevi ja lilla pikkarainen

Pus!
Helmikuussa 2012
Lauantai-iltana suuntasin Introon räkättämään kikattelemaan koomikoille. Valokeilaan astuivat Risto K. Järvinen, Anders Helenius, Sami Hedberg sekä lisänä open mic Ali Jahangiri. Olen käynyt ennenkin katsomassa stand up-esityksiä ja aina se on yhtä tuskallista. Poskiin sattuu, kurkkua aristaa, valuneet meikit luovat möyhennetyn lähiömutsin lookin ja keuhkoputki vuotaa verta huutonaurun seurauksena. Silti, uudelleen on aina päästävä. Tuosta setistä eniten mieleen oli Anders Helenius; jos tietää Bamsen, maailman vahvimman (ja kilteimmän) nallen, sulkeutuu välittömästi suosiooni.


Kuvitelkaa esiintyjät tuohon, kiitos!
Jos mielikuvitus ei yksin riitä, niin alta saa hieman osviittaa herroista. Ja koska olen kaiken hyvän lisäksi myös armoitettu valokuvaaja, niin päädyin jälleen ottamaan viitisen kuvaa koko illasta, "näissä on varmasti käyttistä." Ehm...


Feast your eyes upon these!


Afrikkalaisen heimovaimon, kylän synnyttäjän vartalolla varustettu , Bamselle kateellinen Anders Helenius
Violetin ystävä, Sami Hedberg
Kaiken sen ilon ja naurunremakan yllä leijaili kuitenkin tumma varjo. Pekka Jalava, mies, jonka ansiosta edes tiedän mitä stand up tarkoittaa, kuoli tammikuun lopulla 35 vuoden iässä. Olen siitä kiitollinen, että sain nähdä hänet esiintymässä kahteenkin otteeseen. Olen myös yllättänyt siitä kuinka syvästi hänen poismenonsa kosketti minua jo monia tuttavapiirissäni. Lähetimmekin kostunein silmänurkin Pekalle raikuvat aplodit koko yleisön voimin. Lepää rauhassa!