Ruotsi

Heippa immeiset! Blogitauko on taas ollut karmea, enkä lupaa, että se katkeaa sen kummemmin nytkään. Halusin kuitenkin tulla kertomaan lukijoillekin, että olen muuttanut Tukholmaan. Palailen jo syksyllä takaisin Suomeen, enkä usko, että haikailen ihan heti uudelleen reissuun. Muutto, ja kaikki siihen liittyvä säätäminen on osoittautunut raskaammaksi, kuin osasin kuvitella. Väliaikainen muutto ulkomaille on kenties hankalin muuttamisen muutenkin kinkkisistä muodoista. Tarkoituksenani on kirjata kokemukseni nettiin muiden hyödynnettäväksi, kunhan saan tapahtumiin tarpeeksi etäisyyttä. Vielä en jaksa vatvoa kaikkea uudelleen... Aloitin muuttoprosessin tiedonhaulla lokakuussa, helmikuussa sain työpaikan ja kesäkuussa oli h-hetken aika. Nyt pidän majaa Tukholman keskustassa, Norra Djurgårdenissa.

Tädin lähettämä tsemppikortti ennen matkaan lähtöä. Nyt minä puolestaní lähetän terkkuja Tukholmasta!

Vastaan nyt varalta niihin peruskysymyksiin, jotka yleensä tulevat ihmisten mieleen, kun olen kertonut suunnitelmastani. Tavallisesti ihmiset tahtovat tietää osaanko puhua toista kotimaista, ja miksi valitsin juuri Ruotsin. Osaan puhua ruotsia, ainakin Suomen mittapuulla hyvin, mutta paperiasioita hoidellessa alkoi karu totuus paljastua. Sopimuspapereista ymmärsin sanan sieltä, toisen täältä, mutta arjessa ja töissä pärjään paremmin. Työskentelen kotihoidossa Skärholmenissa, ja työ on ollut yllättävän mukavaa. Tai ainakin näin kesätyönä ja kokemuksen kartuttajana, en haikaile tästä ammattia itselleni. Sen tosin tiesin jo 18-vuotiaana, kun lopetin lähihoitajaopintoni kesken.

Toiseen kysymykseen en osaa vastata kovin tyhjentävästi. Minusta vain tuntui siltä. Olen parin vuoden ajan muhitellut mielessäni ajatusta piipahduksesta ulkomailla. Olen oikea kotihiiri, viihdyn hyvin omissa oloissani sievässä pikku kodissani, enkä kaipaa arkea kummempaa ollakseni tyytyväinen. Olen käynyt ulkomailla vain kolme kertaa, kahdesti Virossa ja kerran Ruotsissa HEOn Draamalinjan kanssa, eli ennen tätä olen yöpynyt Suomen rajojen ulkopuolella neljän, viiden yön ajan. Kotielämässä on kuitenkin se huono puoli, ettei se oikein kasvata. Ihminen kehittyy parhaiten epämukavuusaluellaan, ja silloin kun onnistuu ylittämään pelkonsa. Se kai minut ajoi Suomen rajojen ulkopuolelle. 

Olen aiemmin maininnut täällä blogissa, että puhun kissoilleni (nykyisin siis vain yhdelle) ruotsia. Aloitin sen alunperin siksi, että halusin ylläpitää oppimaani, ja lopulta innostus kasvoi niin, että aloin harrastusmielessä opiskella kieltä enemmänkin. En tankannut kielioppia, tai päntännyt sanoja, vaan katselin ruotsinkielisiä ohjelmia ilman tekstejä, tai mikäli mahdollista, ruotsiksi tekstitettynä ja kuuntelin nettiradioita. Kaikista käänteentekevintä oli, kun pääsin testaamaan kielitaitoani käytännössä Kuopiossa vierailleiden ruotsalaisten kanssa, ja huomasin kykeneväni kommunikoimaan natiivien kanssa. Siitä kokemuksesta sain kimmokkeen lähteä kokeilemaan siipiäni haaveeni kanssa.

Ja nyt minä oikeasti olen täällä.