tiistai 22. heinäkuuta 2014

Onnea onkimassa

Tjänare lukijat!

Aika on kummallinen asia... Ensin tuntui, ettei se kulu laisinkaan, ja nyt se valuu käsistä. Oon ehtinyt myös turisteilemaan töiden lisäksi, ja kokosin tänne muutamia kivuuksia. Mulla oli pitkä lista, että mitä kaikkea haluaisin tehdä matkani aikana, mutta resurssit eivät anna periksi tehdä kovin pitkiä reissuja. Suomen palkkajärjestelmään tottuneelle tuli yllätyksenä se, että Ruotsissa palkat laahavat kuukauden jäljessä. Saan nyt heinäkuun lopussa kesäkuun työskentelyajalta palkan, eli viitisensataa euroa. Vuokrakulut yksinään ovat melkein tonnin, joten jokainen voi laskeskella paljonko rahaa jää törsättäväksi pakollisten menojen jälkeen. Siks oonkin keskittynyt ilmaisiin juttuihin, joiden tarjonta on onneks monipuolista. 

Yhtenä vapaapäivänäni kävin tutustumassa Ruotsin parlamenttiin, joka oli yllätyksekseni hyvin samankaltainen kuin Suomen eduskunta. Tutustumiskäyntejä on tarjolla sekä ruotsiksi että englanniksi, itse valitsin varmuuden vuoksi jälkimmäisen.


Sveriges Riksdag
"Pieni" valkoinen rakennus oikealla on Ruotsin pääministerin virka-asunto. vasemmassa reunassa olevassa rakennuksessa on hänen työhuoneensa.
Vanha pääsisäänkäynti oli komea
Voineeko Ruotsin politiikasta puhua mainitsematta sosiaalidemokraatteja ja Olof Palmea? Vasemmalla heidän valtuustosalinsa, jossa Ruotsi päätti antaa äänioikeuden naisille viimeisenä Pohjoismaana vuonna 1919, ja oikealla kansankodin kummisedän rintakuva.



Politiikan jälkeen oli vuorossa pyhiinvaellusmatka Solsidaniin. Solsidan on ruotsalainen megamahtava komediasarja, jonka siivellä opiskelin itsekin ruotsia. Monet työssä tarvittavat sanat (kuten kissa, bajsa, blöja...) olen poiminut sanavarastooni kyseisestä ohjelmasta. Asuinalue sijaitsee noin puolen tunnin junamatkan päässä Tukholmasta, ja vaikuttaa melkoisen vauraalta. Tuntui, että kaikki näkemäni talot olivat valtavia, ja jokaisen talon edustalla oli suunnilleen samankokoinen vene. 


Oi, onnea!
Viivyin paikalla vain tunnin myöhäisen ajankohdan takia, mutta ehdin sinä aikana näkemään monenmoisia eläimiä, joita en ole ennen nähnyt. Kuvassa on kauris ja sen vasa. Zoomailin vähän liikaa, niin kuvasta ei ihan tullut vuoden luontokuvaa, vaikka läheltä liippaakin. 



Puusillalla ohitseni vilisti minkki, jota linnut ajoivat villisti takaa.


Minkki (Tarvitseeko edes sanoa, että kuva ei ole omasta kamerasta?)
Tämän seuraavan elikon tunnistin satavarmasti ilman monikansallisen hakupalvelun kuvahakuakin. Oli kiva päästä silittelemään kissaa, kun on joutunut olemaan omasta erossa ennätyspitkän ajan. Elukkavaje on kamala, ja lokitkin ovat alkaneet näyttää söpöiltä tässä puutostilassa. 



Lopuksi laitan vielä kuvan National Museetin kokoelmista. Kissat ovat olleet hankalasti kuvattavia jo 1900-luvun alusta.



3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

HEI SOILE !! Olipa mukava yllätys parin mökkeilypäivän jälkeen päästä tutkimaan tekemisiäsi. Sinulla on mukava keräilyote,laidasta laitaan :) Nojatuolituolimatkailu (lue muovituoli) kanssasi lisää uteliaisuutta ... Hyvää jatkoa touhuillesi; nautiskele näkemästäsi! Aurinkoisin terveisin Leena.

S kirjoitti...

Hyvä juttu, koitan naputella lähipäivinä lisää matkakertomusta :)

Anonyymi kirjoitti...

Vi väntar på nya texter! Det skulle vara roligt att läsa om dina vårtankar.

Mvh Tore