tiistai 7. joulukuuta 2010

Viikonloppu

Pidennetty viikonloppu alkaa olla ohi, onneks oli mukavaa :) Tässä muutamia kohokohtia.

Täydensin sivellinvarastoani uudella setillä.
Ah!

Perjantaina käytettiin marsuja eläinlääkärissä, kun toiselle oli tullut patti peppuun. Me tietysti pelkäsimme pahinta, mutta kyseessä olikin vain rasvapatti, jonka poistaminen oli helppoa ja kaikki pääsimme kevyemmin mielin kotiin. Alla Elviira & Elovena iltakävelyllä.

Hengissä selvittiin! :)

Elovena puikuloi :)
Kävin samalla reissulla myös eläinkaupassa, jossa oli 10-vuotissynttärit (saatiin täytekakkuakin!). Siellä oli Royal Caninin kisunruokaa tarjouksessa 1€/400g, joten hamstrattiin maksimimäärä muonaa mukaan. Normaalisti ruuat olisivat maksaneet 31, 70€, nyt pulitin niistä kuusi euroa. Kannatti herätä.

Om nom, sanoo kisut
Leevi & Taavi
Leivottiin äidin ja siskon kanssa piparkakkuja, tehtiin desing Muumimaailmakin. Mun tekemä puu ei harmi vaan kestäny, joten siitä piti tehdä puska.
(Mä haluaisin oikeasti tavata sen ihmisen, joka osaa pursottaa niitä kaupan sokeritahnoja siististi...) Mietinkin, että laitanko koko kuvaa, mutta käyhän se loppukevennyksestä ;D

Hihi :P
Hieman myöhässä, mutta hyvää itsenäisyyspäivää meille kaikille!

4 kommenttia:

M kirjoitti...

Mistä hommasit ton sivellinsetin? Näyttää samalle mitä himoilin jossain.. En vaan muista missä. Kerrohan myös ovatko hyviä. :)

S kirjoitti...

Tuo on DealExtremestä tilailtu. Tässä on linkki siveltimiin, en nimittäin löytänyt just tuota settiä sieltä enää. Hintaa oli kuitenkin n. 20$.
http://www.dealextreme.com/search.dx/search.make-up%20brushes#1002

Ensihiplailujen perusteella on kyllä tosi pehmeät eikä karvoja lähteny irti. Hintaansa nähden siis laadukas setti, taisivat ollakin alessa silloin...? Luomiväriaplikaattori vaikutti tosi kovalta, sitä tuskin tulen käyttämään ellei ole ihan pakko. En oo vielä pessy kaikkia, niin eivät oo päässeet tositoimiin. Lisäilen tänne, jos tulee nurisemisen aihetta :)

Vivian kirjoitti...

Voi miten suloisia lemmikkejä siulla on^^ Ja on muuten ollut mielettömän halpaa Royal Caninia O.o

S kirjoitti...

Eikös kaikki elukat oo somia, eritoten tietysti omat :>
Oisin mielelläni ostanu vaikka kaikki pikkupussit ruokaa, jos oisivat vaan antaneet. Saa kisutkin vaihtelua, kun on erilaisia makuja.