sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kotikutoista: huopapannunaluset

Huopapannunalustutoriaalit kahdella eri tekniikalla, olkaa hyvät! :) 

Tämän ensimmäisen, punakeltaoranssin version tein läpivärjätystä huovutusvillasta. Koin mukavammaksi tavaksi ensin neulahuovuttaa pallot muotoonsa ja märkähuovutin ne vasta sitten.


Molemmissa kuvissa pallot ennen märkähuovutusta, alakuvassa näkyy käyttämäni huovutusneulain.


Alla valmis alunen koekäytössä. Ompelin pallot yhteen kaksinkertaisella karhunlangalla, mutta se (tai solmuni...) ei kestänyt nujuutusta laisinkaan. Toisella yrittämällä käytin villalankaa ja ainakin tähän päivään asti väkerrys on pysynyt koossa.


Tällä toisella tekniikalla palloista saa tasakokoisempia, kun materiaalin mittaaminen on helpompaa. Käytin näiden pannunalusten tekemiseen Natur Uldin vaaleanvihreää ja turkoosia 100%:sta villalankaa. Leikkasin langasta n. 140cm:n mittaisia pätkiä ja kieputin niistä palleroita. Varmistin vielä neulahuovuttamalla, että langanpää pysyy varmasti pallon sisällä. 

Pallot vaiheessa yksi
Kun palloja oli tarpeeksi, niin leikkasin sukkahousuista "pussukoita", joiden sisälle sujautin pallot. Jossain ohjeessa neuvottiin jättämään pussukat avoimiksi, jotta pallot pääsevät vapaaksi pesukoneessa ja huopuvat paremmin, mutta minä päätin tehdä päihin solmut. En nimittäin halunnut ottaa sitä riskiä, että kaiken sen vaivan jälkeen koneessa odottaisi yksi riemunkirjava jättipallo monen pienen sijaan. 

Pallot vaiheessa kaksi
Pesin pallot pesupussissa 40 asteessa parin pyyhkeen kera ja käytin aivan tavallista pesuainetta. Pesun jälkeen annoin pallojen kuivua pari päivää pusseissaan ja näpräilin ne vasta sitten irti. Sukkisnyssykät käytin toistamiseen samaan tarkoitukseen. Alunperin mallailin, että näihinkin pannunalusiin tulisi viisi kertaa viisi palloa, kuten märkähuovutettuunkin versioon, mutta pallerot kutistuivat pesussa sen verran paljon, että niitä tarvittiinkin 36 kappaletta yhteen aluseen. Ompelin pallot toisiinsa kiinni samaisella Natur Uldin villalangalla ja neulahuovutin langanpäät kulmapalloon kiinni. Pallojen pinnasta ei tullut aivan tasaista, mutta minua se ei häirinnyt. Tokihan palloja voisi huovuttaa vielä käsinkin tai pyöräyttää toistamiseen pesukoneessa, mutta en nähnyt sitä tarpeelliseksi. Ovatpahan ainakin kotitekoisen näköisiä :)

Valmis!
Huopapannunaluset ja aiemmin esittelemäni säilytyspurkit

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onpas kauniita pieniä aurinkoja ja kuita! Tuollaiset ovat varmaan e-r-i-t-t-ä-i-n hitaita tehdä; ainakin ihan kokonaan pelkkänä käsityönä. Hupaisaa tuo pesukoneella operointi. Ja raikuva nauru pääsi,kun tuli vastaan niksipirkkamainen taasyksitapakäyttääsukkahousuja! -L-

S kirjoitti...

Periaatteessa noita on helppo tehä, mutta viitseliäisyyttä (ja kovia sormenpäitä) se kyllä vaatii. Alunperin mulla oli hurjat visiot kenelle kaikilla tahdon noita tehdä, mutta työläys tosiaan yllätti :)